La Plus Douce

M niin kuin maanantai

2012-01-30T09:35:00.000+02:00

Asioita, jotka ovat tänä aamuna tehneet iloisiksi:

mangomehu
mansikkaraparperijugurtti
mun kisatytöt, jotka jaksoi treenata eilen puoli kymmeneen asti illalla

ja Marcus Collins! Viimeisimmän X Factor UK:n kakkonen, Captain Barlow'n suojatti ja valmennettava, julkaisee ekan sinkkunsa virallisesti maaliskuun alussa, mutta ääniraita on jo laskettu liikkeelle. Coverilla on tietysti turvallista aloittaa, mutta toisaalta olisin halunnut heti päästä kuulemaan miehen omaa tuotantoa... no, antaa odotuksen vielä kasvaa!

Niin, tai oikeastaan coverin coverilla. Tässä ei nimittäin suinkaan versioida White Stripesia, vaan tulkitaan uusiksi ranskalaisen Ben l'Oncle Soulin näkemys aiheesta vuodelta 2009. Iskee ainakin itselleni jopa paremmin kuin tuo alkuperäinen rokkiralli. No hei, torvisektiot ja kaikki! Groovy, baby!

Viisikko tavarataivaassa

2012-01-29T11:06:00.000+02:00

It's meme time! Furiahz haastoi haaveilemaan:

Kerro ilman materiasyyllisyyttä, mitkä viisi tavaraa ostaisit, jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa.

Hmm.

Onpas vaikeeta. Päähän tulee heti semmoinen ongelma, että alkaa ajatella että tässä pitäis ajatella vain jotain ökykalleuksia. Toisaalta kalenterin takasivuille kirjoittamani realistisempi "nää olis jonain päivänä kiva saada" -listakaan ei enää pullistele rivejä samaan tapaan kuin vielä muutaman vuoden takaisessa kalenterissa - mikä saattaa tosin johtua siitäkin, että eletään vasta tammikuun loppua... mutta kuitenkin.

No, kokeillaan nyt jotain. :)

Niin mustia kuin mun ~~takit~~ ~~vaatteet~~ kaikki yleensä onkin, klassinen beige trenssi olisi enemmän kuin tervetullut täydentämään garderoobia. Ja ehta Burberryhän sen tietenkin pitäisi olla. Voi että: keväinen aamupäivä, kuivat jalkakäytävät joilta hiekoitussora on jo lähtenyt, silmiä kipristävä auringonpaiste ja se riemu kun tarkenee talven jälkeen taas trenssissä... Gimme gimme!

Acnen lyhytvartiset Pistolit on kaupunkikenkien kuningattaret. Niin ikään klassikkomatskuu, ja siksi en vain osaa ostaa jostain Dinskosta halpoja kopioita (enkä edes Nilsonilta vähän kalliimpia).

Tää nyt ei aivan osu tehtävänannon tavara-kategoriaan, mutta menköön: ostaisin meille uuden kodin. Ollaan nyt 2,5 vuotta asuttu 55 neliön kaksiossa viiskytluvun kerrostalossa. Koti on ihana ja viihdytään täällä mahdottoman hyvin, mutta silti molempia hiukan kuumottelisi isompi asunto: itseäni siksi, että saisin taas työhuoneen sen sijaan että nökötän läppäreineni makkarin nurkassa (mikä pilaa myös levolle pyhitetyn huoneen feng shuin!) ja heppua siksi, että sen räätälöidyt puvut ja nahkakengät ei enää mahdu nykyisiin vaatekaappeihin. :D Siispä hankintaan joku Mestarinkadun suloisista puutaloista tai jugend-lukaali Puolalanpuiston tai Vartiovuorenmäen vanhoista kerrostaloista.

Uudessa kodissa olisi tietysti niin paljon tilaa, että sinne mahtuisi Eero Aarnion pallotuoli. Heppu voisi poltella tuolissa piippua, itse käpertyisin palloon haaveilemaan Take Thatista.

Talvipyöräilystä olen luopunut jo muutama vuosi sitten (ku ei vanha enää uskalla), mutta muina vuodenaikoina kuljen joka paikkaan pyörällä. Sininen Tunturi Tangoni on palvellut uskollisesti jo niin monta vuotta, että se tuskin kamalasti pahastuisi jos pääsisi kohtapuoliin eläkkeelle. Uusi fillari olisi ihana - haaveissa musta Kronan!

No löytyihän sitä ostettavaa kuitenkin. ;) Oon jälleen kerran kapinallinen enkä haasta nimeltä ketään, mutta jos haluat, nappaa meemi blogiisi ja vinkkaa kommenttiboksissa, että niin teit!

[kuvat: 1, 2, 3, 4, 5]

I'm counting it down, four minutes of sound, it's always a rush when you're around

2012-01-27T20:09:00.001+02:00

Juhlapäivä! Kääpiön syntymäpäivä! 40 vuotta eikä suotta!

Markin äänellä on muhun joku ihmeellinen vaikutus. Don't get me wrong, niin on tietysti muillakin Take That -äänillä, mutta Markin tunnistettavan erikoinen soundi jotenkin osuu muhun. Sellaisissakin TT-biiseissä, joissa liidiä laulaa joku muu, kun erotan Markin äänen taustalta stemmoista, tulee aina lämmin ja pörheä olo ja alkaa hymyilyttää. :)

Puhumattakaan herran omasta matskusta... Mark ehti julkaista TT:n tauon aikana kolme soololevyä, jotka on kyllä jääneet omasta mielestäni aivan liian vähälle huomiolle esmes Robbien supermenestyksen rinnalla. Ihan älyttömän hyviä biisejä.

Mä niin toivon, että Mark saa elää ja laulaa vielä ainakin toiset nelkyt vuotta. Oisko hieman siistiä 70-vuotiaana ryppyisenämummelina fanittaa 80-vuotiasta ryppyistä kääpiötä!

...saattoi kuulostaa vähän oudolta. :D

Alta Abbey Road -liveversiona löytyvä The Garden on Take Thatin kauneimpia ja sanomaltaankin vaikuttavimpia biisejä. Markin ääni vetää heti alusta mukaan kuuntelemaan tarinaa, jota jokainen vuorollaan vie eteenpäin, ja Mark kokoaa taas lopuksi paketin yhteen. Brilliant.

Eikä muuten oo ihan yks eikä kaks niitä Thattereita jokka haluais tuon päivänsankarin kanssa makoilla siellä puutarhassa. :D

Eräänä kauniina aamuna

2012-01-27T08:09:00.001+02:00

Huomenta!

Höhöhö.

Hello beautiful thing, maybe you could save my life

2012-01-25T09:30:00.000+02:00

Ensi maanantain Ultra Bra -paluukeikalle ei liiennyt meitsille lippua (sitä paitsi menenkin mieluummin Saloon katsomaan serkkupoikaa musikaalin pääosassa), mutta tänään potkaisi parempi onni:

Ja me saatiin liput!

Voi huraa! Pomo on paras. Semmonen että jos ei joskus oikein tiedä mitä haluais kuunnella, voi aina valita Brucea pullistelevasta älppärilaatikosta (pikainen laskutoimitus: 12 plus boksit päälle) minkä tahansa niistä levyistä.

Ennustan, että heinäkuun viimeisen päivän iltana yks girl in her summer clothes on aika onnellinen. :)

Olin koulutusleski hunningolla

2012-01-23T22:36:00.000+02:00

No tämmöstä se sitten on, kun heppu lähtee pariksi päiväksi Helsinkiin! Muistan juoda päivän ekan teemukillisen (edelleen oon muuten sitä mieltä, että jos mun sukunimi olis Killinen ja saisin pojan, antaisin sille nimeksi Teemu ahahaha) vasta neljältä iltapäivällä ja syödä päivän lämpimän aterian eli kaalipadan ja smetanan vasta kahdeksalta, siivota en muista ollenkaan, Satuhäät muistan katsoa ja toki vähän pillittää mukana (miten ne osaakin tehdä siitä aina sellasen...), töitä muistan tehdä niin hitsisti ja vielä pitäis hetki jatkaakin pimpelipom.

Ihan tavatonta, kun ihmisen arki menee tälleen sekaisin! Onneks heppu tulee huomenna kotiin ja laittaa holtittoman freelancerin takaisin ruotuun. Muuten saisin sanoa heihei viimeisillekin järjen hippusille. Kas näin, heihei.

Hmmmmmmm...

Näköjään omastakin kuvastaan voi hypnotisoitua. Vissiin nukkumaanmenoaika, mutta jos nyt vielä hetken tekstittäisin tuota yhtä kivaa balettisarjaa. :)

Adam & Stephen

2012-01-22T11:46:00.001+02:00

Hei ihmiset. Poliitikot. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?

Käyn tänään äänestyskopissa piirtämässä lappuun numeron, jonka välityksellä ääneni menee ihmiselle, joka on kanssani samaa mieltä tästä(kin) asiasta. Vaikka et löytäisi ehdokasten joukosta ketään, joka olisi mielestäsi täydellinen presidentin pallille, kunnioitathan silti demokratiaa ja äänioikeuttasi sen verran, että käyt äänestämässä ihmistä, jonka arvomaailma on lähimpänä omaasi. Eiks jeh? :)

Happy birthday Mister Captain

2012-01-20T22:04:00.000+02:00

Onnea Captain Barlow nelkytyks vee tänään!

Jos on koko Take That ikääntynyt varsin, krhm, silmille siedettävästi, niin on kyllä Garykin.

:D

Ja mikä parasta, noita puseroiden jatkuvasti syventyviä v-aukkoja sai tsiigailla ihan luvan kanssa koko viime syksyn ajan X Factor UK:ssa. Päätuomaripestinsä innoittamana GB perusti myös Twitter-tilin, jonka seurailemisessa on ihan oma hupinsa (vaikka itse en ole edes kirjautunut koko Twitteriin).

Herran kuvakansiosta on havaittavissa kaksi lempiaihetta: suunnilleen puolet kuvista on muotibloggarityylisiä päivän asuja X Factor -lähetysten bäkkäriltä, ja toisessa puolikkaassa Gary esittelee vaikuttavaa mukikokoelmaansa. Teetä kun pitää engelsmannin juoda, ja mieluiten tietysti joka päivä eri mukista. Siis semmoisesta, jossa lukee esimerkiksi The talent, Pure class, Musical genius tai My wife's so lucky.

Viime viikolla Gary kävi vierailulla Buckinghamin palatsissa. Muuten kivaa, mutta mukit oli paskat. :D

On se semmonen ihana synttärimiäs! (Ja ice-cream-skiesin TT-piirrokset on ihan mahtavia!)

Just little things

2012-01-19T19:03:00.000+02:00

Hahaha mitä ihmettä mää oikein kuvittelin kuun alussa, että tammikuun työtahti olisi jotenkin tavallista väljempi. Plöröks meni kuulkaa! Nojoo, muuten hommia on sen verran että liikutaan siellä sopivan rajoilla, mutta tänään ja huomenna kirjaimia joutuu paukuttamaan ruudulle rehellisesti sanottuna vähän liikaa. Ajatella, että tämmöinen kiire oli jossain vaiheessa mulle se normaali tahti! Älytöntä! Nyt, kun on pari päivää tavallista hopumpaa, alkaa jo ahdistaa. Ja hyvä niin: freelancerin jos kenen on tärkeää opetella oman jaksamisensa rajat.

Yhden teetauon kulutin tänään blogimeemeilyyn. Ei sillä, että kukaan olisi mua haastanut :D mutta kun törmäsin meemiin viime päivinä tarpeeksi monessa blogissa, oli pakko lopulta tehdä se itsekin. Homman nimi:

Valitse kymmenen omaan elämääsi parhaiten sopivaa arjen pientä iloa Just Little Things -arkistosta ja listaa ne blogiisi.

Olishan tuolta 583-kohtaisesta aarreaitasta löytynyt vaikka kuinka monta osuvaa asiaa, mutta omalle listalleni valikoitui tänään tällainen satsi - kriteerinä se, että juttu sai heti hymähtämään, hymyilemään, nyökyttämään tai muistamaan jonkin mieleen hyvänä jääneen tilanteen.

Kokeile sinäkin. Tulee iloinen olo. :)

Huutelisin puun latvasta, hävittäisin palkkani

2012-01-18T21:40:00.000+02:00

Tykkään siitä kun ihan tavallisena keskiviikkoiltana...

...ystävä Helsingistä tulee työreissulle Turkuun ja saadaan hepun kanssa syy viettää arki-iltaa sinänsä aina ihanan kotisohvailun sijaan Tintåssa (tiikerirapu-kampasimpukkapizza!), E. Ekblomilla (cocktail-keskiviikko!) ja Teerenpelissä (öö, valkoviiniä ennen junan lähtöä!)...

...on selkävammainen niin ei oo edes sellaista mahista että omatunto soimais että nyt pitäis kyllä olla viininjuonnin ja pizzansyönnin sijaan tanssitunneilla (ei sillä, ettenkö joka päivä antaisi aika paljon siitä, että voisin olla)...

...voi unohtaa hyvässä seurassa muutamaksi tunniksi sen, että hukkuu töihin taas heti huomenna aamusta...

...voi kotiin tultua jännätä Top Chefiä, että miten se Tintån kokki tällä kertaa pärjää! Kaksi perättäistä voittoa jo plakkarissa, semppiä jee! :)

Something beautiful will come your way

2012-01-17T14:21:00.000+02:00

Oi Jaasoni, Jaasoni. Miks olet Jaasoni?

Pim, olen hypnotisoitu.

Hhhnnggh
What is this
I can't even
Lost the ability to can.

Jos et vielä harrasta fanityttöilyä (tai -poikailua), suosittelen aloittamaan, tää on harvinaisen hauskaa. :)

Pilobolus: Shadowlands

2012-01-16T10:40:00.000+02:00

Lauantaina illalla ennen nukkumaanmenoa kattelin telkkaria Varalan opiston mukavassa huoneessani. Ranskan vitoskanavalla oli käynnissä jonkinlainen varieteeshow, oli taikuria ja pyntättyä julkimoa haastattelussa. Sitten ruutuun ilmestyi tanssiteatteri Pilobolus ja jäin tuijottamaan haavi auki.

Ihan järjettömän hienoa akrobaattista varjoteatteria! Tässä versiossa matka vie New Yorkista Berliiniin; lauantaisessa ohjelmassa käytiin Pariisissa, mikä tietysti kolahti itselleni vielä kovemmin. Mykistävää katsottavaa silti tämäkin! Enjoy! :)

Moro!

2012-01-14T22:09:00.000+02:00

Eik nee simmotti tääl Tampereel sano.

Ensimmäinen päivä koreografikoulutusleirin hulinaa takana. Vitsit miten kivaa! Hauskoja tyyppejä, mukaansatempaavia luennoitsijoita, inspiraatiota ja oivalluksia, naurua ja kyseenalaistusta, Varalan urheiluopiston kauniit talvimaisemat... ja kaiken muun hyvän lisäksi täällä syödään koko ajan! :D

Voisin ehkä jossain vaiheessa kertoilla vähän enemmän näistä tämän kevään koreografinhommistani ja purkaa myös huomenna päättyvän koulutuksen antia - olen antanut itseni ymmärtää, että lukijoiden joukossa on tanssiväkeäkin. Täällä leirillä on ollut muun muassa niin huippua, että Bjurströmin Marco onnistui heti aamusta tuomaan kyyneleet silmiin kannustavilla, kipeitä kohtia silittävillä sanoillaan.

Esimerkiksi kahdesta intiaanista kertovalla tarinalla, joka oli karismaattisen puhujan kertomana tietysti vaikuttavampi, mutta jotenkin näin se taisi mennä:

Kaksi intiaania istuu nuotiolla. Illan hämärtyessä vanhempi intiaaneista kertoo nuoremmalle, että hänen sisällään asuu kaksi koiraa, jotka käyvät kamppailua. Toinen koira sanoo, että intiaani on hyvä ja pärjää, toinen taas, että intiaani on epäonnistunut ja huono. Nuorempi miettii kuulemaansa yön yli ja kysyy aamulla: "Kumpi koirista on voitolla?"

Vanhempi intiaani vastaa: "Se, jota minä ruokin."

:)

Strong enough to walk on through the night (edition "soap in your hole")

2012-01-13T18:57:00.000+02:00

(Tässä blogimerkinnässä oleellinen sisältö lukee tällä tavalla normaalin kokoisilla kirjaimilla ja epäoleellinen valitus vähän pienemmällä.)

Voi tiistai, missä lienet? Kokonaisen päivän kivuttomuus tuntuu kovasti kaukaiselta tämän perjantain kolmannentoista särkysirkuksessa. Yö oli pitkälti uneton, mutta onneksi sain nukuttua edes tunnin päikkärit. Kaiken kukkuraksi iho päätti yhtäkkiä, ettei tykkääkään kinesioteipeistä, ja kehitti allergisen kohtauksen yläselkään juuri siihen kohtaan, jossa rintsikat laitetaan kiinni. Riemastuttavaa.

Niin että tänään on taas Take That -terapia maistunut. Etenkin Relight My Fire. You gotta be strong enough to walk on through the night, there's a new day on the other side. No perkele! Pakkohan se on uskoa!

Jossain vaiheessa viime kesän Progress Live -kiertuetta Robbie alkoi laulaa RMF:ssä Lulun pätkää uusilla sanoilla. Mitä, toivoa sielussa? Vanhanaikaista!

You gotta have soap in your hole, just keep on walking, uou-uou-jee-e-ee.

Isi lähetti tiistaina Östermalmin kauppahallista viestin, että mitäs Tukholman-tuliaisia saisi olla? Viime kerrasta viisastuneena - tossa ennen joulua tilasin Acnen harmaan tavallisen t-paidan ja sain Acnen harmaan cropatun silkkiselkäisen collegen, en tietenkään valita mutta ei ny varsinaisesti ihan sama asia :D - päätin ehdottaa jotain vielä perusteeppariakin yksinkertaisempaa ja viestitin takaisin: No jospas sitten jotain siitä naapurista Brukalta? Ainakin siellä oli ihania tuoksuvaisia palasaippuoita, muistelisin...

Ja kylläpä ne vain hyvältä tuoksuvatkin! Oliivi, passion, magnolia. Niimpal kauniit väritkin.

Ihan niin paljon ei silti ole toivoa sielussa, että uskoisin että näillä saisi pestyä säryt pois. Höh.

Doctor's order

2012-01-12T18:54:00.000+02:00

Kahden mahtavan lumisen talven jälkeen Turkuun on jälleen saapunut se "talvi"keli, johon täällä lounaisrannikolla useimpina vuosina joudutaan tyytymään. Vähän vuorotellen pakkasta ja plussaa, lunta ja vettä, sohjoa ja pliukasta.

Mut hei, ei pal harmita! Edes selkävammaisen ei tarvitse turhia tuskailla katujen liukkautta, kun jalassa on kunnon kelintappomaiharit. Jos olisin tsmiljardööri, ostaisin kaupungin jokaiselle mummelolle ja pappelolle omat Dr. Martensit, niin eivät kaatuilisi suotta jäisillä jalkakäytävillä. Laastarit kantapäihin, villasukat väliin ja menoks.

Martensien lisäksi parhaat ystäväni näillä keleillä ovat bussikortti ja iso sateenvarjo.

Viimeisetkin vilun ja muun satunnaisen surkeuden rippeet vievät Café Artin jasmiinitee ja mustikkainen juustokakku. Edelleen tsmiljardöörinä tarjoaisin myös tällaisen korjaussarjan kaikille mummeloille ja pappeloille. Ja muillekin. :)

Believe in the boogie

2012-01-11T11:07:00.000+02:00

Näin tossa yks yö omituista unta:

Mark Owen antoi mulle perheensä joulukinkun kypsytettäväksi, mutta uunin sijaan laitoin sen vasemman pakarani päälle ja kiedoin pyyhkeen lantioni ympäri niin, että kinkku pysyi paikallaan (siis samalla tavalla kuin joskus aamuisin pidän kylmäpussia kipeän kankun päällä). Ja siinä se sitte paistui.

Heppu tulkitsi alta aikayksikön, mitä uni tarkoitti: Sä tuut kuntoon ja ensi jouluna tanssit jo kuin kääpiö.

Jess! :)

Rasti seinään

2012-01-10T19:55:00.002+02:00

Tämä päivä, tiistai kymmenes tammikuuta kakstuhatkakstoist, jää historiaan päivänä, jona Duussia ei sattunut just yhtään.

Ihan ihmeellinen fiilis, ollut aamusta asti. :)

Eikä oloa ainakaan huonontanut parin tunnin sessio jäsenkorjaaja-hierojan pöydällä. Diana Krall lauloi taustalla, että I've got you under my skin, ja minä omistin biisin taas kerran tälle rakkaalle välilevypullistumalleni. :D

Just nyt en osaa huolehtia edes huomisesta: vaikka kaikki puun koputtelu tänään ei olisikaan tuottanut kaivattua tulosta ja huomenna sattuisi taas enemmän, pääsen iltapäivällä fyssarin käsittelyyn. On se onni, että koko kesän eri hoitajilla rampattuani löysin vihdoin nuo kaksi ihanaa ihmeidentekijää, jotka saavat olon joka kerta hiukan kohenemaan sekä kropassa että päässä.

Viime fyssarikäynnillä kuvailin kipuani kirskuvaksi resiinaksi, jonka kyydissä matkaan avuttomana eteenpäin, kun kukaan ei muistanut kertoa miten se pysähtyy. Tänään olen kyllä edelleen resiinan kyydissä, mutta kirskuna on vaimentunut ja pystyn nauttimaan maisemista.

Vielä kun sais illan päätteeksi vähän kissahierontaa! :)

Merci d'avoir enchanté ma vie

2012-01-09T11:20:00.000+02:00

Ostettiin eilen hepun kanssa matka.

Sellainen matka, joka vie meidät huhtikuussa pitkäksi viikonlopuksi Pariisiin.

Ammattini kannalta on suorastaan rikollinen vääryys, että olen käynyt Pariisissa viimeksi syksyllä 2005. Vaikka mun ei kääntäjänä tietenkään tarvitse puhua työkieliäni täydellisesti, olisi silti hyödyllistä ympäröidä itsensä vähän nykyistä säännöllisemmin vieraalla (tai siis tutulla) kielellä. Muutamakin päivä tekee jo inspiroivia ihmeitä, palauttaa mieleen unohtuneita asioita ja opettaa uusia.

Vaikka olinkin Pariisissa töissä kesän 2003, opin tuntemaan lähinnä vain elämän Disneylandissa. Nyt haluan lähteä katsomaan kaupunkia hepun kanssa puhtain silmin, ilman pakkonähdäainakintääjatää-listoja. Ei oo pakko mitään muuta kuin flaneerata käsi kädessä, vetää ainakin yhdet pain au chocolat -ähkyt ja kilistää viinilaseja muutaman kerran päivässä.

Mutta jos ruudun sillä puolella sattuu olemaan Pariisin-kävijöitä, otan silti riemuissani vastaan vinkkejä sympaattisimmista ja sykähdyttävimmistä kahviloista, ravintoloista, putiikeista, kaupunginosista, kaikesta! :)

[kuvat: weheartit]

Ja kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla

2012-01-08T22:19:00.002+02:00

...me äitin kanssa sunnuntaikävelyn päätteeksi tanssittiin liikennemerkkitolpan ympäri. Hienolta näytti, kun kadun toisessa päässä aurinko laski loimuten ja toisessa nousi valtavan kokoinen pyöreä kuu.

Tiedättekös, miksi en ole blogannut kolmeen päivään? Siksi, että olen ollut läsnä. Muistellut, millainen onkaan se entinen normaali- mutta nykyinen poikkeustila, jossa arjen asioitaan ei ihan joka päivä raportoikaan sosiaaliseen mediaan. (Jep, olen ollut hiljaa myös Facebookissa.) Kokeillut, miltä tuntuu, jos en kerro kenellekään, mitä olen päivän aikana tehnyt tai nähnyt tai miettinyt. Että jos pitäiskin tekemänsä, näkemänsä ja miettimänsä ainakin yhden pitkän viikonlopun ajan ihan vaan omana tietonaan.

Ja kyllä, nettihiljaisuus teki rauhoittavalla tavalla gutaa - mutta nyt täytyy jo vähän jotain päästä kertomaanki taas! :D

Esimerkiksi että savusiika, höyrytetty kukkakaali, kermainen sienikastike ja valkoviini maistuu ihan hirmuhyvältä. Ja että näin kaksi ekaa Kummisetä-osaa nyt vasta ekan kerran, ja tykkäsin tosi paljon. Ja ostin myöhäisherännäisenä iPhoneen Hipstamatic-sovelluksen, joka on kai aika turha mutta kai ihan hauska.

Ja että mun uusi uimalakki näyttää täydellisen urpolta mutta toimii vedessä mainiosti (olen onnistunut se päässä kroolaamaan jopati altaanvälin mitan eli kokonaiset 25 metriä putkeen, ei siis lainkaan turha kapistus). Ja että on ollut ihanaa saada valvomisen jälkeen vielä aamukuudelta uudestaan unta niin, että voi herätä lopulta vasta hepun silitykseen.

Ja että tää lumihomma on kiva homma! Tämmösiä aurinkoisia pakkaspäiviä nyt tonne huhtikuulle asti, ja sitten se pökerryttävän vihreä kevät. Kiitos. :)

Tuoll' on iltatee, sille laulan

2012-01-04T16:18:00.000+02:00

Jos joku tonttu kurkkisi meidän ikkunoista sisälle iltaisin yhdeksän ja kymmenen välissä, näky olisi lähes joka kerta sama: Duussi ja heppu sohvalla katsomassa telkkaria, syömässä varrasleipää ja juomassa iltateetä. Joo, ihan totta: se sama heppu, joka on teehyllyn pullisteluun hermostuneena asettanut mut jatkuvaan teenostokieltoon jo ajat sitten (tosin hylly ei mystisesti ole juuri tyhjentynyt...), on alkanut juoda teetä! Rrromanttista ku voidaan siemaista yhdessä a nice brew! Seuraavaks sitte ne mätsäävät tuulipuvut!

Iltateen virkaa toimittaa tällä hetkellä Yogi Tean Bedtime-luomutee. Unen tuloa vauhdittaa seuraavanlainen luomuyrtticocktail: fenkoli, kamomilla, piparminttu, kardemumma, sitruunamelissa, sitruunaruoho, rohtovirmajuuri, ryytisalvia, laventeli ja muskottipähkinä. Huh, vähemmästäkin nukahtaa.

Yogi Tea on omia pussiteesuosikkejani paitsi ihanan laajan makuvalikoiman, myös pussien lipareiden mietelauseiden takia. Eilistäkin iltateetä keitellessä jouduin taas toteamaan että no älä, just noin, siis mä oon niin samaa mieltä.

:)

The way that I feel right now, oh Lord it may go

2012-01-03T18:35:00.000+02:00

Onneksi uudenvuodenlupaukset eivät olleet voimassa vielä aattoiltana siinä kohtaa, kun PlayStationin VidZone täräytti ruutuun Reefin Place Your Hands -videon. Olis meinaan tullut läsnäolopisteisiin pahasti miinusta, kun keskityin kavereiden kanssa juttelun sijaan ihan täysin siihen, mitä telkkarissa tapahtui. Musa on mulle hyvin harvoin pelkkää taustamusaa, ja etenkin hyvät biisit vievät mun huomion aina ihan kokonaan. Oo siinä sitte läsnä... kelpaako, jos on läsnä musiikin maailmassa? :D

Sitä en ole tässä parissa päivässä vielä selvittänyt, miten ihminen voi unohtaa Reefin. No, nyt muistan taas. Hassua, miten sitä on puolet nuorempana digannut ihan samanlaista musaa kuin nykyään! Niinku vaikka jotain Take Thatia ja tämmösiä Reefejä. Musiikkimaun kehitys, onko se jotain syötävää?

Pidemmittä puheitta - vuoden 2012 voimaralli suoraan vuodelta 1996! :)

PS. Neuroottisen suuri ilo: miten hyvin videon pysäytyskuvan värimaailma sopii blogin sävyihin. Aah.

Jaguars need you, Larry

2012-01-02T19:30:00.000+02:00

Vuoden ensimmäisen päivän iltana ennen nukkumaanmenoa:

Duussi: Mitähän kaikkea hienoa tää vuosi tuo tullessaan?
Heppu: Ei tartte tuoda niin hienoa, kunhan ei toisi huonoa.

No niinpä. Mutta yks hieno ainakin on: seinäkalenteri, josta saan seurata tämän vuoden päiviä!

Päästin spontaanin riemunkiljahduksen, kun avasin Monsterin joululahjan. Olin itsekin tsiigaillut Noa Bembibren Cats let nothing darken their roar -kalenteria sillä silmällä, mutta myöhästyin ostohommista kun kalenteri oli jo loppuunmyyty. Kovasti mieluinen lahja siis, kiitos vielä kerran pupu! :)

Ajattelin uuden vuoden kunniaksi jakaa täällä joka kuukauden alussa uuden daideellisen ajatelman hienosta kalenteristani ja kirjoitella samalla muutaman satunnaisen sanan siitä, mitä tulevassa kuussa on luvassa tai mitä toivoisin vastaan osuvan. Tammikuu here we go!

Lukujärjestys näyttää tammikuun osalta toistaiseksi mukavan väljältä. Ei täyteen ammuttuja viikonloppuja (sopivasti suunnittelematonta aikaa löhötä hepun kanssa soffalla ja/tai juada vinkkua kavereiden kanssa) eikä myöskään tämän viikon dedissuman jälkeen kovin kiireistä työtahtia. Ja itse asiassa ajattelin säilyttääkin vallitsevan rauhan: jos kohdalle sattuu osumaan pahemmin särkyinen päivä, ahdistaa huomattavasti vähemmän, kun ei tartte keksiä uusia asentoja joissa jaksaa naputtaa näppistä deadlinet niskassa painaen, vaan ehtii tehdä välillä hengitysharjoituksia ja keittää kaakaota. Freelancerin vapaus on poikaa, mutta kyllä tässä kieltämättä on vähäsen ikävä myös sellaisia avainsanoja kuin työterveyshuolto ja palkallinen saikku...

Tammikuun suurimmat odotukset kohdistuvat ei nyt mut sit viikonloppuun, jota lähden viettämään Tampesteriin Finnish Dance Organizationin järjestämälle koreografikoulutusleirille. Siis jee! Vaikka en itse tanssikunnossa olekaan, odotan leiriä ältsin innolla. Aion ottaa viikonlopun annista kaiken irti, vaikka todennäköisesti joudunkin hengailemaan liikeosiot kuunteluoppilaana. Ja Marco Bjurströmiltä aion tanssijuttujen lisäksi kysellä vähän positiivisuusvinkkejä. :)

Ja 2012 alkaa just niinku ollaa odotettu

2012-01-01T17:43:00.000+02:00

Kun vuosi viime yönä vaihtui, heppu seisoi Martinsillalla toisessa kainalossaan skumppapullo ja toisessa minä, joka lauloin isin kanssa puhelimessa Auld Lang Synea ja voin onnellisesti.

Hugossa vuoden ensimmäisen Tom Collinsin äärellä lausuin ääneen pari uudenvuodenlupausta.

Yksi: Lopetan turhan iPhonen näpläämisen. Meilejä ei tartte selata jokaisessa kassajonossa ja jokaisella puolentoista minuutin förimatkalla. Voi ihan vaikka olla vaan.

Kaksi: Yritän olla enemmän läsnä hetkessä ja luopua multitaskaamisen innosta, niin että voisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Jos vaikka katsotaan hepun kanssa leffaa, samalla ei lueta lehteä tai räplätä sitä puhelinta. Enkä enää halua saada itseäni kiinni siitä, että olen kuunnellut toisen sanomisia vain puolella korvalla tai antanut maisemien mennä ohi ilman että edes huomaan missä kuljen.

Kaveri jakoi eilen Facebookissa Neil Gaimanin uudenvuodentervehdyksen, joka kilautteli kauniisti soivia kelloja mun päässä. Siispä hei sinä siellä joka luet tätä nyt, näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin - onnellista uutta vuotta!

"May your coming year be filled with magic and dreams and good madness. I hope you read some fine books and kiss someone who thinks you’re wonderful, and don’t forget to make some art - write or draw or build or sing or live as only you can. And I hope, somewhere in the next year, you surprise yourself."

Taidan vielä lisätä lupauslistaani ainakin yhden Gaimanin kirjan lukemisen. :)

One day like this a year would see me right

2011-12-31T10:02:00.000+02:00

Kakstuhatykstoist - jopa oli vuosi! Mieli voi paremmin ja kroppa huonommin kuin koskaan. Toivomus uudelle vuodelle: että mieli pysyisi siellä missä on ja kroppa nousisi jos ei samalle tasolle niin ainakin hiukan lähemmäs. Hei maailma, eihän ole liikaa pyydetty? :)

Tämän vuoden viimeisistä sävelistä vastaa Elbow, jonka heinäkuinen Ruisrock-keikka lukeutuu vuoden ehdottomiin kohokohtiin.

What made me behave that way

using words I never say

I can only think it must be love

oh anyway, it's looking like a beautiful day

Who you gonna call?

2011-12-30T20:19:00.000+02:00

Päivän parhaat särkylääkkeet:

äitin Aschanilla tarjoama bebe-leivos
puolentoista tunnin sessio jäsenkorjaaja-hierojalla
selästä fyssarin luvalla irti repäisty päällimmäinen pinkki kinesioteippi
hepun kanssa kiehnääminen
Take That

Mennyt vuosi on ollut fanituspoliittisesti noin niinku latteasti sanottuna ihan huippu. Hei tää oli se vuosi, kun vihdoin näin suurimmat idolini livenä! Olin parin tunnin ajan Kööpenhaminassa samojen stadioninseinien sisällä ja hengitin samaa ilmaa ja lauloin niiden kanssa yhteen ääneen! ~~Oon siis käytännössä jo naimisissa Jaasonin kans!~~

Vaikka muuten toivotankin uuden vuoden riemulla tervetulleeksi, tältä osin vähäsen surkuttaa, 2012 kun ei todennäköisesti tarjoa kovin paljon seurattavaa TT-rintamalla. Vai ehtisköhän se Robbie jo julkaista uuden levynsä? Mutta kun alla on vuosi, jona on ensin fiilistelty ei yhtä vaan kahta uutta levyä, videoita ja haastatteluja, kiertuetta ja keikkamuistoja - ja päälle vielä Garyn X Factor UK -päätuomaripestiä ja ehkä jotain tsiljoonaa hyväntekeväisyystempausta... Helou vieroitusoireet!

Onneks on Tumblr-blogit ja Facebookin fanisivut - etenkin RW-tribuuttikeikkaa tekevän brittihemmo Andyn perustama ryhmä, jossa on vallinnut koko ajan niin hyvä henki että harvassa faniporukassa näkee. Ei tietoakaan minkäänlaisesta piikittelystä tai toisten Thatterien (tai Robbien!) dissaamisesta. Välillä kyllä käy Andya sääliksi, kun juttu lähtee luisumaan ns. naiselliseen näkökulmaan ja sitten vauhdilla lapasesta... ei tainnut miesparka tajuta, millaiseen hullunmyllyyn ittensä pisti yli sadan seonneen fangirlin ryhmän moderaattorina. :D

Emmä osaa sanoa muuta kuin thanks, lads. Kiitos Gary, Mark, Howard, Jason ja Robbie, maailman komioimmat ja parhaat selkä- ja mielenterveyslääkärit, teitte vuodestani astetta kauniimman. :)

This is the life we've been given, so open your heart and start loving

2011-12-29T16:02:00.000+02:00

Sain tuossa toissailtana kuusivuotisen bloggaushistoriani ensimmäisen ilkeän anonyymiprovokommentin. Tai siis... muistaakseni ensimmäisen, voi olla että positiivinen mieleni on blokannut aiemmat narinat. ;) Muissa blogeissa vielä paljon älyttömämpiäkin nyyminillityksiä todistaneena tiedän varsin hyvin, että niihin ei pitäisi tarttua, mutta en voi vastustaa kiusausta - etenkin, kun olen pohtinut asiaa liippaavia juttuja tässä lähipäivinä muutenkin.

Siinä kommentissahan luki näin: Vituttaa tällainen täydellinen elämä. AAAAA!

Vastasin: No kieltämättä, aika onnellistahan tää meikäläisen elämä tällä hetkellä on. Mut ei sentään täydellistä - jos tuo toukokuusta asti joka hetki särkenyt välilevypullistuma vihdoin paranis niin sitte oltais lähempänä. Harmi jos sua vituttaa, kokeile ensiavuksi siirtyä kadun aurinkoiselle puolelle!

Vaikea sanoa, oliko kommentti jätetty siksi, että kuvat Seela-kissasta ylittivät nyymin henkilökohtaisen söpöydensietorajan, vai siksi, että blogin yleinen linja tai sen kirjoittaja ei syystä tai toisesta miellytä, vai eksyikö nyymi paikalle vahingossa ekaa kertaa ja päätti purkaa oman huonon päivänsä hedelmät satunnaiselle bloggaajalle. Tosin yksikään noista syistä ei mun maailmassani riitä perustelemaan tuollaisen kommentin jättämistä.

Koska hei. Eivätkö ihmiset edelleenkään ymmärrä, että blogi näyttää vain osan kirjoittajansa elämästä? Että monet, minä siis mukaan luettuna, haluavat ihan tarkoituksella pitää bloginsa fiiliksen pääasiassa hyväntuulisena? Ei sillä, että omaa elämää pitäisi yrittää jotenkin kaunistella täydellisemmäksi kuin se on (näyttäkää mulle yks ihminen joka ei kohtaa missään vaiheessa elämäänsä ainuttakaan surua tai vaikeutta, niin heitän voltin ja vihellän samalla (en siis osaa kumpaakaan hehe)), mutta aika raskaaksihan se kävisi, jos jokainen ikävä asia pitäisi raportoida blogiin, ihan vaan että olis niinku realistisempaa. Sitä paitsi onhan täällä Duussilassa viime aikoina jauhettu kyllästymiseen asti näitä meikäläisen vähemmän hyväntuulisiakin sairauskertomuksia.

Useampikin bloggaaja on maininnut saaneensa tässä joulun tienoilla ihmeen paljon kurjia kommentteja. Helposti voisi erehtyä kuvittelemaan, että ilmiö liittyy johonkin suomalaiseen kateuteen tai vuodenajan pimeyteen - mutku ei. Kyllä se nyyminä huutelu on ihan yleismaailmallista nettipieruilua. Nappasin yks päivä YouTubesta talteen pari käsittämätöntä ranskankielistä kommenttia, jotka oli jätetty kieltämättä vähän höhlään videoon, mutta ihan oikeesti... nää täällä toivoo ääneen että videon tekijä kuolisi tai saisi aidsin. Häkellykseni seasta esittäisin tässä kohtaa muutaman kysymyksen: keitä nää ihmiset on, mikä heidät saa tekemään tätä ja mitä he saavat siitä itselleen? Onko toi jonkun mielestä hauskaa hjuumoria? Jos, niin surettaa.

Joulun aikaan tulin taas puntaroineeksi omaa elämänasennettani. Mummi toi aattoiltana kahvipöytään uunin kautta lämmitettyjä korvapuusteja ja valitteli, että olivat liian kauan ja pinta ehti kovettua. Haukkasin puustia ja sanoin että hyviähän nää on. Johon mummi: no sulle nyt kelpaa aina kaikki. Ja oli vielä jälkeenpäin ihmetellyt äitille, että kun se Duussi aina vaan sanoo kiitos eikä ikinä mitään pahaa mistään. Häh, no en kai jos ei oo mitään pahaa sanottavaa. Ja niin kovin harvoin on.

Niin niin. Helppohan se tässä on saarnata, kun oma elämä on niin mahtavasti mallillaan. Tiedän varsin hyvin, miten hyvin mulla asiat on: vaikka esimerkiksi tänään on ollut vain muutama lyhyt särytön hetki, tää selkävamma on tällä hetkellä mun ainoa murheeni maailmassa. Itken useammin onnesta tai haikeasta liikutuksesta kuin itse kivusta, ja jokaisessa päivässä on niin paljon hyvää ja kaunista, etten kerta kaikkiaan kehtaisi rynnätä kiukkukiroilemaan edes anonyymiyden suojista yhdenkään bloggaajan kommenttiboksiin.

Joo ei mul sit muuta. Pusuja ja täydellistä torstai-iltaa just sulle. :)

Big bang

2011-12-28T13:33:00.003+02:00

Katsoin aamulla Teemalta ohjelman Mielen salattu voima: Usko, niin paranet. Sain paljon ajateltavaa ja vähintään yhtä paljon tukea omille jo olemassa olleille ajatuksilleni siitä, miten usko paranemiseen voi kantaa yllättävänkin pitkälle. (Tosin yhtä aikaa ihmettelen, miksi sitten en ole jo parantunut, kaikella tällä positiivisuudella, perkele.)

Uutena asiana tajusin muun muassa sen, että mun kannattaisi alkaa meditoida. Se melko varmasti auttaisi kipujen kanssa elämiseen ja niiden selättämiseen (pun intended), se sellainen mindfulness, junou.

Ja sitten tajusin, että tavallaanhan mä jo meditoin, joka päivä. Tänäänkin ainakin alla olevat 3 minuuttia ja 52 sekuntia.

Ja samaan aikaan lavan takana:

Tämä talo on tyhjempi nyt

2011-12-27T17:58:00.000+02:00

Enpä ole ehtinyt vielä kertoakaan, kuka meillä oli tässä viikon verran vieraana: rakas joulukissa Seela! Katti tuli taas meille hoitoon, kun äiti vietti mummilassa vähän pidemmät pyhät.

Heppukin lupautui pienen maanittelun jälkeen ottamaan kissanhoitajan pestin vastaan, vaikka ei olekaan varsinaisesti mikään nelijalkaisten ylin ystävä - ei etenkään Seelan, joka kieltämättä heittäytyy aina silloin tällöin vähän arvaamattomaksi. Kokemattomampi silittäjä saattaa säikähtää, kun kisu ensin puskee ja kiehnää onnellisena, mutta seuraavassa hetkessä tarraakin kynsillä käteen kiinni. Tällä kertaa pahemmilta haavereilta vältyttiin, mitä nyt heppu kertaalleen heitti Seelan vahingossa naamalleen, kun yritti sängyssä maatessaan nostaa sitä yhdellä kädellä yöpöydältä lattialle. Ja kissa tietenkin kynnet ojossa että mitä hittoa täällä tapahtuu? :D No, pienet naarmut kaulassa tuo miehelle vain lisää katu-uskottavuutta.

Tänään äiti sitten haki Seelan, joka lähti kaameasti mouruten ja kurnuttaen - olis selvästi halunnut vielä jäädä meille! Kai se sitten viihtyi, vaikka viettikin päivänsä lähinnä pöydän ja sohvan alla. :)

Pus Seela! Tervetuloa toistekin!

On hanget korkeat nietokset - not

2011-12-26T15:47:00.000+02:00

Olen noin yleensä sitä mieltä, että säästä valittaminen on turhaa energian tuhlaamista ja negistelyä. Mutta nyt on pakko sanoa: jo on joulukelit! Pihanurmikko loistaa kirkkaan vihreenä eikä lumesta ole tietoakaan. Joulun jouluisuusprosentit ei ehkä yltäneet vesisateessa ihan sataan, mutta ihania juhlahetkiähän tässä on silti vietetty.

Hepulta saamani joululahja toi kaunista lohtua lumettomaan pimeyteen. Oh là là: ensimmäinen Kalevala-koruni (johan se kolmekymppisenä on aikakin), hopeinen Lumikukka-riipus!

"Lumikukka puhkeaa lumen ja jään keskeltä ylistämään luonnon moninaisuutta luoden ympärilleen valoa ja kauneutta lähelle ihmistä."

Me ei olla yleensä mitenkään erityisen romanttisia lahjojia - itehän annoin hepulle tänä jouluna valokuvia, Jeeves-kirjan ja Clint Eastwood -pyyhkeen. :D Tämmöinen herkkislahja yllätti siis ihan takavasemmalta!

Koru on killunut kaulassa juhlamekon seurana aattoillasta asti, ja taidanpa pyytää heppua naksauttamaan lukon kiinni niskassa myös kohta kun lähdetään anoppikokelaan joulupöytään. Hyvät Tapsan jatkot itse kuulleekkin säädyyllee! :)

On the first day of Christmas, my true love gave to me

2011-12-25T11:43:00.000+02:00

Hyvää joulupäivää! Itse olen vielä mummilan joulu~~rauhassa~~sählingissä loikoilemassa, mutta jos joku siellä on koneen äärellä, tästä vähän taustamusaa ja hilpeitä joulutunnelmia à la Robbie Williams ja Ant & Dec. Muistahan klikata YouTuben alalaidasta lumihiutaleet leijailemaan! :)

Tästä jälkimmäisestä videosta huomaa, miten Robbie on kasvanut kuuden viime vuoden kuluessa pojasta mieheksi. Tuitui mikä pikku siloposki siellä laulelee jouluna 2005!

Jaa mee-ee toivootamm'

2011-12-24T10:01:00.002+02:00

Kun viime lauantaina Helsingissä katsoin ulos Robertsin ikkunasta ja näin kadulla valkoisissa kaavuissaan kipittävän pikkuisen poikanelikon, huomasin, että viime jouluistani on puuttunut eräs aivan olennainen osa: Tiernapojat. Enkä tänäkään vuonna ole päässyt kuuntelemaan, kun Heerootes hän se aajoi heevoisillaan ja raatsuuillaan.

"Onneksi" löytyi tämmöinen. Oh sweet Jesus... varsinaiset tiernapojat.

Ihanaa joulua kaikesta huolimatta! :D

Santa baby, hurry down the chimney tonight

2011-12-23T09:44:00.003+02:00

Miten se onkin joka vuosi aina vain vaikeampaa keksiä vastausta, kun joku yllättää niillä maagisilla neljällä sanalla: mitä sä haluaisit joululahjaksi? En tiiä! Kun en mä tarvitse mitään! (Paitti sen Jaasonin... ja maailmanrauhan, terveen selän ja Afrikan lapsille vettä ja ruokaa.)

Jos nyt joku on vielä viime tingassa hankkimassa mulle pakettia kuusen alle, niin keksin sentään muutaman lahjatoiveen. Tai jos (todennäköisesti) ei, toimikoon seuraava muistilistana itselleni, että vaikka jotain tällasia ois joskus kiva.

Alexander Wangin Drape Wrap Dress on, kyllä vain, lyhyt ja avonainen - mutta halvan hupakkokoltun sijaan vaikutelma on laskoksineen veistoksellisen kaunis. Shopbopin alessa vain kolme hunttia! Jopas!

Selkävaivaisena raskaiden olkalaukkujen kanniskelu on nou-nou, joten tarvetta olisi uudelle ryhdikkäälle repulle. Fjällräven tietysti olisi se perinteisin valinta, mutta kiva fiilis on myös tässä Herschelin Little America -repussa. Urban Outfitters myy harmaata versiota, joka kolahtaa mulle poikkeuksellisesti melkeinpä mustaa enemmän!

Urban Outfittersin pöllötyyny on jo myyty nettikaupasta loppuun. Ei ihme. Aww.

Eteisen vaatekaapin talvirotsiosastoni on moitteettomalla tolalla, mutta Gestuzin Rafe-villakangastakki vetää silti puoleensa. Eihän tämän hankkiminen Orimonon alesta sentään olisi huonoin tapa maailmassa tuhlata reilu satanen? Tosin en ihan tunnista itseäni nettisivujen kohderyhmäkuvauksesta: The Gestuz girl has a hint of scandal and sweetness in her eye when she meets the world. Pysyttelen kaikentasoisista skandaaleista mieluiten mahdollisimman loitolla, mutta takista tykkään silti.

Acnen Pistolit. Tarviiks näistä sanoa enempää? Vastaan kävelee päivittäin kivoja kopioita vaikka millä mitalla, mutta jotenkin en ole osannut ostaa sellaisia... kun aidot on kuitenkin ne kaikkein parhaan näköiset. Ja tietysti kalleimmat. :)

Huikean ihana sormus, huikea hinta. Chronicles of Neverin Thin twist ring näyttää siltä, että se kuuluisi mun sormeen! S-kokoisena! Mutta Orimonon alessa sataneljäkymppiä... ja kun muistelen, montako sormusta olen jättänyt erinäisten vessojen lavuaarien laidoille, en uskaltaisi noin kallista kädessäni kantaa.

All Saints on semmonen kauppa, josta kelpuuttaisin päälleni osapuilleen kaiken. Ihania koreilemattomia värejä (hepun mielestä "likaisia") ja simppeliä, mutta jujukasta muotokieltä. Nää silkkiset laskuvarjomekot on kerta kaikkiaan uppeita.

Listan päätteeksi kiiltävä hupsutus: Maison Martin Margielan Spazzolato Oxfords -kengät. Tämmöiset jalassa ei voisi koskaan olla huonolla tuulella! Paitsi ehkä siksi, että Shopbop olisi nielaissut 630 euroa. :D

Semmoisia haaveilumuksia. Oikeastihan, kun mummi kysyi mitä sä haluaisit joululahjaksi, mietin ensin viikon ja lopulta osasin toivoa kaksi syvää valkoista Koko-lautasta. Glam factor 0 - käytännöllisyys ja tarpeellisuus 100. :)

61

2011-12-22T21:57:00.001+02:00

Mun isillä on tänään synttäri! Onnea!

Käytiin äsken isilässä viemässä lahjoja ja juomassa glögiä ja mutustelemassa päivänsankarin leipomia pipareita, jotka oli aika timakoita ehkä apilavoin tai fariinisokerin ansiosta. Semmosia kovia ja paksuja, niin kuin meillä aina. Hyviä.

Isin kanssa illistely on parasta. Tässä tärähtänyttä mallia viime heinäkuulta Tukholmasta Östermalmstorgetin hienostoterassilta. :)

The soundtrack of our lives

2011-12-21T21:30:00.001+02:00

Amatööritason moka: joululahjaostosten jättäminen osittain jouluviikolle ynnä viime hetken päätös ensimmäisen oman joulukuusen ja siihen tarvittavien oheisromppeiden hankinnasta.

Tuskanhikikohteiden "Talvitamineissa tavaratalossa", "Törmäilyihmisrata" ja "Muovikassi, joka katkaisi maisterin selän" lievitys: kuulokkeissa soiva Take That. Vielä kun niiltä jonain vuonna tulis joululevy! :)

Oh I know the sun must set to rise

2011-12-20T15:26:00.000+02:00

Yksi ajatus, kaksi tapaa ilmaista se. Asenne ratkaisee. Och samma på japanska.

There there baby, it's just text book stuff, it's in the ABC of growing up

2011-12-19T22:33:00.002+02:00

Olin viikonloppuna Helsingissä. Kuuntelin jazzia Akateemisessa kirjakaupassa, kävin Monsterin kanssa glögillä, rutistin sateenvarjon kahvaa tuulessa, söin kotitekoista sushia, viihdyin kaupunginteatterin Lainahöyhenissä-musikaalissa ja ihastelin korkkareissa keikkuvien tanssijapoikien keimailua (morjens vaan Iman muskelit), löysin Korjaamon design-markkinoilta ihania joululahjoja, fiilistelin ratikalla ajelemista, nautin ystävien välittömästä vieraanvaraisuudesta ja kauniin töölöläiskodin aina tervetulleeksi toivottavasta tunnelmasta, puhuin asioista jotka toivat kyyneleet silmiin, olin iloinen kun selkä oli reissussa ihmisiksi.

Eilen palasin Turkuun. Kuuntelin junassa samaan vaunuun sattumalta (tai ehkä sittenkin siksi koska niin piti käydä) tupsahtaneen ystävän itkuisia sydänsuruja, pidin kädestä ja halasin ja toivoin kovasti että kaikki järjestyy, istuin hepun kanssa hilpeän ihanaa sunnuntai-iltaa Jennin ja miehensä luona, litkin punkkua ja olin vain ihan hitsin iloinen että ollaan saatu sellaisia ihmisiä elämäämme (blogeis on taikaa!).

Tänään meillä kävi illalla kylässä ystäväperhe. Kolmevuotias poika oli ilmoittanut ennen tuloa, että meillä tarjotaan kakkua. No ei osunut kauas - muffinsseja.

On tää joulun aika tämmöstä ihanaa ihmisten kanssa olemista. Kun on ympärillä niin hienoja tyyppejä. Ja piparisuklaamuffinsseja enemmän kuin jaksaa kerralla syödä. :)

Another day, just breathe

2011-12-16T12:24:00.000+02:00

Sitä on jotenkin vaikea käsittää, että ne minuutit, jotka viime yönä valvoin särkyjen armoilla, ovat ihan samoja minuutteja kuin ne, jotka eilen illalla höpöteltiin perheen kanssa Trattoria Romanassa nauttien hyvästä ruoasta ja viinistä. Vaikka toiset minuuteista tuntuvatkin hitailta kuin tunnit ja toiset menevät nopeasti kuin, no, minuutit, ne kaikki ovat oikeasti ihan saman pituisia.

Lohdullista.

Mun ihana fysioterapeutti kehui eilen, että olen sitkeä sissi. Voi kuulkaa, olisin kyllä luovuttanut jo kuukausia sitten, jos se olisi vaihtoehto! Mutta kun kerran näiden kipujen kanssa pitää nyt elää, niin hitto, eletään sitten. Niiden ehdoilla, mutta ei niin, että ne olisivat koko elämä. Lääkäri ei suostu leikkaamaan selkää, koska pärjään näin hyvin.

Totta, niin pärjään. Niin kauan kuin jaksan uskoa siihen, että tämä ei kestä ikuisesti.

Farewell to the city and the love of my life, at least we left before we had to go

2011-12-15T10:08:00.000+02:00

Nnnyyh! Mun parhaat tanssikaverit on kaikki New Yorkissa! Yksi ehti viettää siellä syksyn ja tulla jo takaisinkin, toinen on ollut siellä treenaamassa nyt pari kuukautta ja kolme muuta lähti eilen matkaan muutamaksi viikoksi. Sinänsä turha tässä surkutella ja huokailla, koska päätös jäädä Turkuun oli ihan omani; joulu on mulle niin tärkeä, että en halua viettää sitä erossa hepusta ja perheestä. Ja onhan se fakta, että olisin näine saamarin selkävaivoineni vain hidastanut tyttöjen menoa. Kaikin puolin siis paras näin - mutta saa kai sitä silti kaivata mukaan! :)

Nyki on ehdottomasti yksi niistä paikoista, joihin täytyy vielä joskus palata. Käytiin siellä hepun kanssa pari vuotta sitten, eikä ehditty viikossa edes Brooklynissä piipahtaa... Upea, ihana, jännittävä, ystävällinen, kaunis, hullu, valtava kaupunki.

Nauliudun aina tuijottelemaan aivan lumoutuneena Nykin maisemia valokuvista ja telkkariruudusta. Tässäpä siis hiukan maistiaisia tammikuulta 2010, jos vaikka jotakuta teistäkin sattuu tuo kaupunki sykähdyttämään. Voih. :)

Olet kaunein, mitä tiedän, olet kaunein, mitä on

2011-12-14T18:04:00.001+02:00

Tänään olen täynnä iloa ja valoa, lämpöä ja rakkautta.

Eilisillan joulukonsertit olivat menestys sekä taiteellisesti että tunteellisesti. Tänään on kuulunut yleisöstä useampiakin kommentteja, että itkeminen alkoi heti Alta trinitan ensimmäisistä tahdeista - ja olihan se vain hienoa taas itsellekin kävellä laulavan kulkueen häntäpäässä kirkon keskikäytävää kohti kynttilänvaloa. Kirjoitin viime yönä karonkasta kotiuduttuani skumppapäissäni Facebookiin kiitoksen, josta allekirjoitan joka sanan vielä näin seuraavanakin päivänä huurujen haihduttua:

Huikea tunne, kun ei meinannut liikutukseltaan saada laulettua, kun ympärillä oli lavan täydeltä yhteistä hyvää energiaa. Joulun ihme saavutti sydämen!

Viikonlopun treenileirin ja eilisen konserttirutistuksen synnyttämää yhteishenkeä on mahdotonta pukea sanoiksi. Vanhimmat mukana olleet laulajat ja soittajat aloittivat Puolalanmäessä musiikkiluokilla vuonna 1981 - siis samana syksynä, kun itse synnyin! - ja nuorimmat parikymmentä vuotta myöhemmin. Mukana oli niin ammattimuusikoita kuin meitä kouluaikojen jälkeen nuottikansiot vuosiksi vintille kiikuttaneitakin. Silti kaikilla oli sama into, sama päämäärä, sama liikutus, samat muistot lukiovuosien hienoista musiikkihetkistä. Oli hauskaa tutustua uusiin (tai siis, vanhoihin) naamoihin ja toisaalta katsella kuoron riveissä kavereita, joiden lauluäänet tunnistaisi unissaankin, tietäen, että jokahinen nautti ihan yhtä paljon siitä, että saadaan taas tehdä yhdessä musiikkia. Meinasi Mikaelinkirkon katto lähteä lentoon, kun parisataapäinen porukka tööttäsi menemään Franckin Psalmia! Meillä on aina osattu noi fortissimot... :D

Viimeistään karonkassa kävi selväksi, että tämä ei todellakaan jää tähän! Syksyllä perustetun alumniyhdistyksen puuhaväellä oli jo jos jonkinlaisia suunnitelmia tulevaisuuden varalle, ja koko kuvion pääjehu eli entinen musiikinopettajamme väläytti, että haluaisi lämmittää esityskuntoon tällä senioriporukalla pari isoa teosta. En nyt mainitse mitään nimiä mutta miten ois Pergolesin Stabat Mater ja Mozartin Requiem, hei aletaanko heti treenaa!

Puolalanmäki-jengin ja laulamisen lisäksi rakastan tänään myös ja erityisesti uutta yksisarvisteesaaviani, kaneli-inkivääri-kardemumma-neilikka-pippuri-teetä ja appelsiinipipareita. :)

Rukous

2011-12-12T15:00:00.002+02:00

Näinä vuosina, kun en ole laulanut kuorossa, olen aina joulun aikaan kaivannut suunnattomasti päästä laulamaan yhtä tiettyä joululaulua. Niinpä en oikein osaa kertoakaan, miten ihanaa on, kun saan taas huomenna kajauttaa Rukouksen (Leino / Kuula) kakkosalttostemman upeasti soivan suuren Camis-kuoron riveissä.

Puolalanmäen musiikkiluokkien seniorien Joulun ihme -konsertit Mikaelinkirkossa tiistaina 13.12. kello 17 ja 20, lippuja saa vielä ovelta, tervetuloa! Nenäliinat ja itkuämpärit mukaan! :)

(Jos nyt jotakuta kiinnostaa harrastaa Duussi-bongausta eilisestä treenivideosta, olen kuoron oikeassa etunurkassa tuo jonka päähän kapu huitoo ensimmäiset iskut.)

Oi joutuos kirkkahin jouluyö, oi syntyös sydämihin

oi syntyös syömmehen jokaiseen, joka tutkivi mistä, mihin

rauha syntyös rintahani kuin syntyi seimehen lapsi

oi rauhani nuori ja naurusuu, sinä kukkani kultahapsi

Ja kilvan kulkisi kumartamaan sua turhan tietoni aatteet

kuka kullan tois, mikä mirhamit

mikä päärlyt ja purppuravaatteet

Mun henkeni tietäjät harmaapäät

ne erämaita etsien kulkee

mut taivas on tumma ja tähdetön

ja yö minut ympäri sulkee

Minä lapsena vanhaksi vanhenin

en nuor ole koskaan ollut

toki kerran ma keväästä haaveilin

mutta haavehet nuo oli hullut

Olen väsynyt lauluni valheeseen

oi, Herra, tee minut lapseksi jälleen

minä tahdon soittoni särkyneen viedä suurelle virittäjälleen

Asdfghjkl

2011-12-10T23:48:00.000+02:00

Joskus tulee mieleen, millaisiinkohan mittasuhteisiin kaikki se teini-iän fanitusmeininki olisi ponkaissut kultaisella 90-luvulla, jos silloin olisi jo ollut netit ja YouTubet ja mahdollisuus reaaliaikaiseen kommunikointiin muiden fanien kanssa ympäri maailmaa.

Touhu olisi todennäköisesti näyttänyt vähän samanlaiselta kuin äsken X Factor UK -finaalin live streamin kyljessä kulkevassa chattiruudussa, kun viime vuoden kisassa pronssille laulanut One Direction tuli lavalle. (Koska nykyäänhän se ei ikinä näytä tältä...)

Nuorissa on tulevaisuus omg lol!

Tänään on kyllä harvinaisen hyvä olo omasta aikuisuudesta, oli nimittäin niin upea ensimmäinen treenipäivä tiistain joulukonsertteja varten! Kolme kuoroa ja orkesteri, siis lähes 200 entistä Puolalanmäen yläasteen ja lukion eri ikäistä kasvattia, kokoontui yhteen tekemään sitä kauneinta mitä ihmiset voivat keskenään tehdä: musiikkia. Jonnekin ne itsellänikin välissä olleet 11 vuotta yhtäkkiä katosivat, kun ympärillä oli lauma tuttuja kasvoja ja säveliä. Kahdeksan tunnin treenipäivä meni kuin siivillä, ja huomenna jatketaan. Seniorit rokkaa!

...ja kaipaa unta, joten taitaa jäädä Xtra Factor meikäläiseltä katsomatta nyt suorana. Hyvää yötä. :D

Hipster alert

2011-12-09T10:16:00.001+02:00

Ostaisitko käännöksen tämän näköiseltä naiselta?

Pyörähdettiin eilen isin kanssa sushiravintolan alakerran prillikaupassa, ja tottahan sitä piti sovitella niitä kaikkein isoimpia hyllystä löytyneitä pokia. Törkeät vai törkeän siistit, en osaa ihan päättää... Vasuman nettisivuilta paljastuvan brändimaailman perusteella ehkä törkeän siistit? :)

Jokin noissa vaan ihmeellisellä tavalla vetää puoleensa! Tosin ei ainakaan hinta - jos nuo maksaisivat 279 euron sijaan vaikka 27,90, olisin jo tehnyt kaupat. Jokainen peiliin katsominen olisi muistutus siitä, että itseään ei kannata ottaa liian vakavasti.

Niin ja siis, mullahan on molemmissa silmissä hiukan miinusta, eli rilleihin tulisi ihan oikeat vahvuudet. Oliskin hipsterifeikkilaseiksi vähän hintavat...

Jason sen sijaan on tyytynyt naamalle kätevästi jälkikäsiteltäviin klaseihin. Tumblr-blogeja pitävät Thatterit on huippuja näiden juttujensa kans.

Jos jälkimmäisen ruutunelikon jutut ei aukea, muhkeaan partaan tänä syksynä piiloutunut Jason seurustelee (ainakin juorulehtien mukaan) tätä nykyä näyttelijä Catherine Taten kanssa. Pariskunnasta ei kuitenkaan ole toistaiseksi tihkunut julkisuuteen romanttista kuva-aineistoa - toisin kuin Jasonista ja Howardista Progress Live -dvd:llä! Donagen (pakollinen kimppaversio sukunimistä Donald + Orange) parittaminen on fanien keskuudessa ihan oma lukunsa, joten arvata saattaa, että jengi sekosi täysin tästä. Kiihkeä hetki ilman minkäänlaista hipster-ironiaa!

Perfect 10

2011-12-08T19:57:00.000+02:00

Muistatteko tämän biisin?

Beautiful South alkoi soida päässä tänään, kun herttainen Yasuko kiikutti eteen yuki-annoksen. Täyskymppi taivaallisia sushiherkkuja!

Isillä oli kaulassa Japanista ostamansa huivi, ja yhdessä opeteltiin toivottamaan japaniksi hyvää uutta vuotta (kun joulut kuulemma sanotaan vaan englanniksi). Turha luulla, että enää muistaisin miten se meni... Täytynee siis käydä pian uudestaan virkistämässä muistia. ;)

Laulava särkylääke

2011-12-07T19:11:00.000+02:00

Duussilan selkämurjotuksia lukeneille on varmaan tullut selväksi, miten tärkeässä roolissa ~~Take That~~ musiikki on mulle päivittäisenä kivunlievittäjänä. Olen aina ollut heikkona samettisiin miesääniin, mutta nyt ne tulevat ihan erityisesti tarpeeseen.

Esimerkiksi sellainen soundi kuin eilisissä Linnan juhlissa yllättäen tanssibändin solistina ruutuun ilmestyneellä Osmo Ikosella. Voi pojat!

Tai sellainen kuin Captain Barlow'lla toissaillan konsertissa Royal Albert Hallissa. Vaikka Robbie ehtikin jo kymmenen vuotta sitten tehdä harvinaisen mainion svingilevyn, en panisi lainkaan pahakseni, jos kapteeniakin (tai miksei koko TT:tä) kuultais vielä joskus kokonaisen levyn verran big bandin solistina!

Höhö tajusin just ironian siinä, että fiilistelen tätä biisiä välilevypullistuman parantajana... I've got you under my skin. Kirjaimellisesti. :D

Tai sellainen kuin Marcus Collinsilla eilen Garyn vieraana Royal Albert Hallissa. Voi riemun päivää: Marcus pääsi kuin pääsikin lauantaina laulettavaan X Factor UK -finaaliin! Vaikka poitsulle ei voitto irtoaisikaan, on ihanaa tietää, että tuota ääntä pääsee taatusti vielä kuuntelemaan levyltäkin. Toivon mukaan hieno ura edessä.

Videon (valitsethan toki sen isoimman HD-version) huippukohta on 2:45, kun Markus täräyttää ilman falsettia pitkän korkean A:n ja Gary pianon takana näyttää siltä että räjähtää ylpeydestä. :)

Itsenäisyyspäivän ihme

2011-12-06T14:17:00.000+02:00

Jos sanakirjassa olisi kohta "hyvä aamu", siinä voisi olla kuvituksena vaikkapa tämän aamun kuva.

Heräsin kuuden tunnin (katkonaisten, mutta kuitenkin) unien jälkeen seiskalta, päätin, että en ala mitään ja nukuin vielä pari tuntia. Kun heppukin jo kohta heräili, esitin kauneimmalla aamuäänelläni sängyssä sikermän Junnu Vainion hittejä. Sitten vaapuin keittiöön, avasin verhon

ja sanoin ooh!

Orkidean neljästä nupusta yksi oli auennut yön aikana, samalla kun maahan sateli tämän talven ensimmäinen etäisesti lunta muistuttava valkoinen kerros. No, se nyt ehti tietysti jo sulaa pois - mutta jääpähän tilaa odotella lähipäiville lisää hyviä aamuja, lunta ja kukkia. :)

Vesi vanhin voitehista

2011-12-05T17:55:00.000+02:00

En kekkaa kovin montaa parempaa tapaa polkaista (kirjaimellisesti) uusi viikko käyntiin kuin se, että hyppää fillarin selkään ja suuntaa eturenkaan kohti uimahallia. Se fiilis on joka kerta yhtä ihana, kun ponkaisee altaan päädystä ensimmäiset vauhdit ja aloittaa matkan.

Niitä on oikeastaan kolme, niitä asioita, jotka on pitäneet mut järjissäni tässä kuukausia jatkuneiden välilevykipujen keskellä. Rakkaat ihmiset, musiikki ja uinti. Altaassa pää tyhjenee, kroppa kevenee ja raajat saavat kaipaamaansa laajalinjaista rauhallista liikuntaa. Ja ihmeellinen vesi taikoo säryt hetkeksi pois.

En voi sanoa, ettenkö kaipaisi kesäisiä aamu-uinteja Samppalinnan isossa altaassa ulkona auringon (tai sadepisaroiden) alla. Toukokuussa alkavaa maauimalakautta odotellessa olen ottanut väliaikaiseksi kakkoskodikseni lähimmän uimahallin, jonne fillaroin kätevästi vartissa. 25-metrinen allas tosin aiheuttaa yllättäviä ongelmia meikäläisen matikkapäällä, koska mun uintisarjat on mitoitettu aina sataselle... vähemmästäkin menee laskuissa sekaisin. :D Turun suurin uimahalli Impivaara on remontissa ainakin helmikuuhun asti, mutta ensi vuoden puolella pääsee sitten taas polskuttamaan viittäkymppiä Impparissa sisätiloissakin. Jee!

Olen ihan sanoinkuvaamattoman iloinen siitä, että isi opetti mulle keväällä oikean rintauinnin salat. Selkäuinti ei oikein ole mun juttu, siinä menee jostain syystä aina korvat ikävästi lukkoon. Kroolia sen sijaan yritän sinnikkäästi harjoitella - tosin yleensä vain jos hallissa on reilusti tilaa, ruuhkassa kun ei mahdu pärskimään ja haukkomaan happea keskellä rataa. :D Uin useimmiten kilometrin, johon hurahtaa puolisen tuntia. En siis ole mikään erityisen vikkelä uimari, mutta toisaalta isin opettamassa joogauinnissa vauhtia tärkeämpää onkin keskittyä hengitykseen ja etenemisen sulavuuteen.

Peilien hallitsemissa tanssi- ja jumppasaleissa vietettyjen vuosien jälkeen uimahallin rento meininki tuntuu jotenkin ihanan vapauttavalta. Ja avartavalta: tansseissa ja jumpissa käyvä naisväki on ulkonäöltään suhteellisen homogeenistä porukkaa verrattuna siihen vartaloiden kirjoon, joka uimahallissa aukeaa silmien eteen. On pitkää ja pätkää, vanhaa ja nuorta, pyöreää ja solakkaa (mutta huomattavasti enemmän sitä pyöreää). Ja sitten tietysti kas tässä täydellisen ihmiskehon prototyyppi -kilpauimarikroppia. Niitä atleetteja ihaillessa käy kyllä harvinaisen selväksi, että uiminen tekee hyvää sielun lisäksi myös ruumiille. ;)

Ja ne uimahallin mummot. Voi, ne mummot! Pukuhuoneessa ne kävelevät hitaasti könkäten, mutta veteen päästyään ovat kuin nuoria tyttöjä. Jospa vain saisin itsekin elää niin vanhaksi ja pirtsakaksi. Uimaharrastuksen ansiosta ehkä saankin? :)

Sunnuntai-illan suihku

2011-12-04T21:36:00.000+02:00

Öhöhö. :D

Bling bling

2011-12-03T17:26:00.002+02:00

Aurinkolasit silmille, nyt on luvassa jotain häikäisevää!

Gary Barlow'sta tammikuun Esquire-lehteen otetut kimaltavat kuvat julkaistiin tällä viikolla. Kolme sanaa sinulle: like a boss. Tuosta alla olevasta ruudusta on jo ehtinyt pyöriä netissä jos jonkinlaisella kuvatekstillä varustettuja versioita... itselläni alkoi ensimmäistä kertaa kuvan nähdessäni soida päässä jostain syystä tää biisi. :D

Gary on selvästi lyöttäytynyt yhteen hepun kanssa, yrittävät mokomat myydä mulle sitä käsittämätöntä ajatusta että loaferit olis jotenkin kauniit kengät. Antakaas kun mietin hetken... ...ei.

Tänään onkin Brittilän X Factorissa jo semifinaalin aika, ja homma alkaa oikeasti käydä jännäksi! Engelsmannit saavat tuta kiukkuni yllään, jos Little Mix tai Garyn viimeinen suojatti Marcus tippuu ennen finaalia. (Linkkien takana kylmien väreiden vedot viime viikonlopulta!)

Jos et vielä kaivellut niitä aurinkolaseja esiin, viimeistään nyt on aika. Kyllä kuulkaa meikäläisen tähtivalot kalpenee tällaisen show'n rinnalla. Tää on jo omistautumista - sekä jouluvaloille että Take Thatille. :D

All the stars are coming out tonight, they're lighting up the sky tonight for you

2011-12-02T23:40:00.001+02:00

Tunnustan: olen itse asiassa vain iloinen siitä, että keli on vielä näin joulukuun alussa enemmänkin syksyinen kuin talvinen. Sulat, puhtaat kadut = meitsi pysyy liukastelematta pystyssä sekä pyörällä että kävellen = välilevypullistuma kiittää. Yksi asia muuten niin passelissa lumettomuudessa kuitenkin kaihertaa - nimittäin se, miten saamarin pimeetä tuolla on!

Siispä lisää valoa kansalle. Olen aina ihastellut muiden luona purnukoihin kieputettujen valosarjojen luomaa tunnelmaa, ja täksi talveksi päätin loihtia saman yksinkertaisen ihmeen omaan kotiini. Tähtivalot löytyivät Anttilasta ja maljakko Tiimarista, asettelu voisi ehkä olla kauniimpikin mutta omaksi ilokseni välttää toistaiseksi ihan noin. Heppu on parhaillaan pikkujouluissa katselemassa todennäköisesti vähän toisenlaisia tähtiä, joten sen mielipiteen kuulen vasta huomenna... mutta eiköhän tuo viritys huomisaamun herkistyneessä tilassa sujahda läpi uroonkin sisustusseulasta.

Tuiki tuiki tähtönen, iltaisin sua katselen. Ja päivisin. Ja aamuisin. :)

All I want for Christmas

2011-12-01T10:59:00.000+02:00

Sieltä se tuli: joulukuu! Olen oikein yrittämällä yrittänyt pidättäytyä joulutunnelmoinneista vielä marraskuun aikana, joten tätä on odotettu! Muutama lahja on toki jo hankittuna ja ekat piparit ja glögit on ehditty nauttia, mutta nyt vasta alkaa joululaulujen tehokuuntelu (KÖH Michael Bublén joululevy KÖH) ja tarkempi pakettisuunnittelu.

Itselläni ei ole kovin montaa lahjatoivetta - perinteisesti rakkautta, terveyttä ja maailmanrauhaa - mutta jos sentään pari riviä raapustaisin joulupukille:

Rakas joulupukki, voisitko toimittaa kuusen alle tuon keskimmäisen? Olen ollut oikein kiltti tänä vuonna. Ei tarvitse paketoida turhan huolellisesti, rusetti kaulassa riittää. Lupaan pitää lahjastani hyvää huolta. Kiitos.

Everyday is another chance to make it but I can't

2011-11-30T20:40:00.001+02:00

Miten joku osaakin kirjoittaa lauluihinsa yhtä aikaa niin paljon surua ja toivoa?

Ilmeisesti se vaatii vähän elämää taakseen - ja siksipä William Fitzsimmons osaa. Viime perjantai-iltana kymmeneltä mies nousi Korjaamon Kulmasalin lavalle ja lauloi heti ensimmäisellä kappaleellaan allekirjoittaneen kyyneliin. Puolentoista tunnin päästä William laskeutui lavalta kitaransa kanssa yleisön keskelle, kokosi kuuntelijat rinkiin ympärilleen kuin opetuslapset ja lauloi vielä yhden tuutulaulun ilman turhaa äänentoistoa.

Oi mikä ihana keikka! Vaikka ihan kaikkia omia lemppareitani ei kuultukaan. Heti alkuun William kertoi, että luvassa on sekä uuden levyn biisejä että vanhempia - "mutta samaltahan ne kaikki kuulostaa". :D Muutenkin hulvattomat välispiikit olivat jotenkin vinksahtanut, mutta silti luonteva vastapaino musiikin herkille tummille sävyille.

Williamin elämässä lapsuudenkodista asti läsnä olleet linnut kuuluvat myös lauluissa. Erolevynä syntynyt The Sparrow and the Crow kertoo varpusen ja variksen (siis Williamin ja ex-vaimonsa) tarinaa, ja näin mies kuvaa levyn kantavan lintuajatuksen syntyhetkeä:

"I noticed a couple birds flying together against a strong wind and suddenly, one of the two turned and flew away, leaving the other one alone. For some reason it just seemed rather poignant and explanatory to everything I had gone through in the last couple years. I don’t know, maybe I was just really tired. But for whatever reason, it hit me pretty hard."

Keikan jälkeen ystävä kysyi, olinko valinnut tahallani korvaani pääskyskorun. Hämmästyin itsekin - en ollut. Jotenkin se oli vain osannut lentää paikalleen.

Vihervaaran Annaa mukaillen: olen onnellinen, että saan elää maailmassa, jossa on olemassa William Fitzsimmonseja. :)

Joulun ihme

2011-11-29T14:20:00.000+02:00

Hoi turkulaiset! Mikaelinkirkossa kajahtaa kahden viikon päästä!

Tämä konsertti-ilta on itselleni alkavan joulunajan ehdottomia kohokohtia. Mahtavaa saada kokoon parisataapäinen joukko entisiä puolalanmäkeläisiä, jotka palaavat vanhaan tuttuun joulukonserttikirkkoon musisoimaan rakkaan Jampan johdolla vanhoja tuttuja biisejä. Kolme kuoroa ja orkesteri takaavat muhkean jouluisen soinnin, ja yleisökin pääsee toki yhtymään lauluun. Itse hoilotan sekakuorossa kakkosalttoa, good old times...

Lisätietoja täällä, Facebook-tapahtuma täällä, liput täältä! Tervetuloa!

Ihan hirveästi en spoilaa ohjelmistoa, vaikka kerronkin, että konsertti alkaa sillä millä Puolalan(mäen) joulukonsertit aina. Osaan Alta trinità beatan kaikki neljä stemmaa ulkoa vaikka unissani ja väärinpäin, niin monta vuotta sitä tuli aikanaan veivattua eri kirkkojen käytävillä kulkueessa astellen. :)

It's better to have had your wish than to have wished you had

2011-11-28T12:56:00.004+02:00

Ystävä kysyi lauantaina viinilasien äärellä, koenko mä että tämä sairastaminen on muuttanut mua ihmisenä. En enää muista ihan tarkkaan mitä vastasin (no ne viinilasit...) mutta ehkä pähkinänkuoressa kahteen suuntaan: negatiiviseen siinä mielessä, että kipu tuntuu vanhentavan mua sekä fyysisesti että henkisesti, ja positiiviseen siinä mielessä, että arvostan jokaista uutta aamua, kivutonta hetkeä ja arjen pieniä iloja jos mahdollista vielä enemmän kuin ennen. Lisäksi liikutun herkemmin kuin koskaan - liekö enempi positiivista vai negatiivista. :D

Yksi suurimmista arjessa näkyvistä muutoksista liittyy ajankäyttöön. Muutama viime vuosihan tässä on mennyt niin tiiviisti tanssin maailmassa, että vapaita iltoja ei viikkoon kovin montaa mahtunut. Ennen sitä mietti, että mitä ihmettä sellaiset ihmiset oikein tekee, jotka ei juokse iltaisin harrastuksissa. No, nyt tiedän: nauttivat olostaan kotona.

Kun en enää rieku kaikkia iltojani tanssikoululla, jää aikaa siihen tärkeimpään: hepun kanssa sohvalla möllöttelyyn. Leffoja, sarjoja, teetä, juustovoileipiä, hankalia asentoja mutta hyvää mieltä. Tänä syksynä erityisesti AVAn torstai-iltojen Woody Allen -leffaputki on otettu tässä taloudessa innolla vastaan.

Mainiosta Everyone says I love you -musikaalileffasta (1996) jäi mieleen monta kohtausta, ihan erityisesti kuolleiden (!) vauhdikas tanssihulluttelu Enjoy yourself (it's later than you think). Laulun sanoma on itsestäänselvyys, joka kuitenkin tuppaa aika monelta unohtumaan: pidä hauskaa ja nauti elämästä niin kauan kuin voit, koska ennen pitkää tässä vanhennutaan ja kupsahdetaan pois.

Törmäsin googletellessani hiukan syvemmälle menevään analyysiin, jonka tarjoilee uskottava lähde, laulun kirjoittajan poika Michael Sigman.

"But the song also lends itself to a deeper interpretation. The title is actually the translation of a Chinese Proverb. And I've come to hear "Enjoy Yourself" in that light, too, as an encouragement to mindfulness, the Buddhist notion that suggests we fully experience the present moment - good, bad or indifferent - with a minimum of regard for the past or the future.

It's foolish (and counter-productive) to constantly pursue pleasure as an end in itself. Happiness, they say, is a by-product of satisfying work. What we can do is "enjoy ourselves" by striving to appreciate the wonder of our life and times, including the inevitable setbacks."

Siitäpä lisää pontta tämänkin kipuilun hyväksymiseen. Vähän samoille ajatusradoille päädyin lukiessani Sara K:n ihanasta blogista ex-lumilautailija, elämäntaitovalmentaja Nita Arpiaisen haastattelua.

"Puhun paljon irti päästämisestä. Enkä tarkoita luovuttamista vaan irti päästämistä ja luottamista. Tärkeintä on olla taistelematta mitään olosuhteita vastaan vaan pyrkiä hyväksymään jokainen tilanne: näin tämä nyt on.

Ihmisillä on taipumusta kontrolliin ja selkeisiin näkemyksiin siitä, miten asioiden kuuluu olla – vaikka oikeasti asioiden elämässä ei kuulu olla millään tavalla. Elämä on tätä kaikkea tässä nyt. Tunnemme, koemme ja käymme läpi tapahtumia. Usein suurin kärsimys syntyy uskomuksesta, että tilanteen pitäisi olla toisenlainen. Ei siitä, mikä tilanne on."

Mun jalkaa särkee ja nukuin vähän huonosti, mutta olkoon tämä päivä tällainen - olen silti onnellinen. Hyvää maanantaita! :)

Nukkumaanmenoaika

2011-11-27T22:14:00.000+02:00

Hyvää yötä. :D

We can rule the world

2011-11-26T19:42:00.000+02:00

Jos olisin voinut antaa pari viikkoa sitten vuosia täyttäneelle Monsterille haluamani syntymäpäivälahjan, olisin antanut erään hetken, jota ei koskaan oikeasti tullut. Sen hetken, kun lauantai-iltana 16.7.2011 Take That olisi noussut Kööpenhaminan Parken-stadionin lavalle ja aloittanut keikan synttäritytölle tärkeällä biisillä.

Huh kylmät väreet kohdassa 2.42, kun yleisö ehtii biisiin mukaan.
You light the skies... up above me.

No, koska tuon lahjan todeksi muuttaminen ei ollut omissa käsissäni, annoin sen sijaan Ideapajun korun, jonka toivoin herättävän lahjan saajassa edes vähäsen samanlaisia tunteita kuin tuo hetki olisi toteutuessaan tuottanut. Onnistuin: kun Monsteri eilen sushiaterian jälkeen avasi pakettinsa, tyttö pillahti itkuun ja minä perässä. :)

Take That on omassa maailmassani aika lailla siellä tärkeysjärjestyksen kärjessä. Kaksi asiaa kuitenkin menee kirkkaasti edelle: rakkaus ja ystävyys.

Treffit Töölössä

2011-11-25T09:33:00.001+02:00

Let down your arms

the purging of this dark

the fall to free

Beautiful girl

let the sunrise come again

beautiful girl

Beautiful girl

may the weight of world resign

you will get better

William Fitzsimmons tänään Korjaamolla. Mukaan rakkaat ystävät ja nenäliinoja.

Lights will guide you home

2011-11-24T09:37:00.001+02:00

Käytiin viime viikolla keittiön pöydän ääressä osapuilleen tällainen keskustelu.

Duussi: Joulukuvastoja! Etuseteleitä! Mä lähen ostaa joulukoristeita!
Heppu: Mitään joulukoristeita ei laiteta ennen joulukuuta.
Duussi: :(
Heppu: Joulukuussa vasta.
Duussi: Ainoa iloni! Senkö minulta riistät!
Heppu: Vai vielä ainoa ilo. Vaihdat siis Take Thatin joulukoristeisiin?
Duussi: ...

Siitä huolimatta, että joulukuu alkaa vasta viikon päästä, askartelin eilen olohuoneen ikkunalaudalle yhden koristuksen - eihän se edes ole varsinaisesti jouluinen, vaan enemmänkin talvikoriste.

Stockalta löytyi tuo ihana La case de cousin Paul -valopallosarja. Värivaihtoehtoja olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta valitsin joulunpunaisten ja riemunkirjavien joukosta sen kaikkein eleettömimmän, joka sopisi meidän sisustuksen väreihin (ja siten hermostuttaisi heppua mahdollisimman vähän): Helsinki-setissä on valkoisia, hopeisia, beessejä ja tummemman beessejä palloja.

Jos hinta kiinnostaa, niin 20 pallon satsi maksaa kolmisenkymppiä. Kaupan päälle pääsee vähän askartelemaan: palloissa on valmiina pienet reiät, joita täytyy itse suurentaa saksilla, jotta lamput saa työnnettyä sisään. Ei mikään iso homma.

Kun heppu eilen illalla napsautti palloihin ekan kerran valot, huokaisin silkasta ihastuksesta. Tänään, kun itse sytytin boltsit ennen kahdeksaa valaisemaan pimeää sadeaamua, pääsi uusi huokaus. Kauniit.

Koti.

And when I set it free like a feather it will be

2011-11-23T13:20:00.000+02:00

ASLKJDKASJAKSDJH SE PROGRESS LIVE -DVD TULIKIN JO TÄNÄÄN

mutta en suinkaan tullut kertomaan siitä, vaan toisen postiluukusta aamupäivällä kolahtaneen kirjekuoren sisällöstä. Taisi olla maanantai, kun laitoin tilauksen heijastinkauppa Saintexiin, ja jo tänään sain uudet kauniit sulkani.

Olen ihan onneton heijastinten kanssa. En siis siinä mielessä, etten käyttäisi niitä, käytän kyllä - aina siihen asti kun ne katoaa. Tämän syksyn olen kulkenut äitiltä lainattu keltainen lätkä (semmoinen pitkula tiettekö mikä napautetaan rullalle) käsivarressa, mutta nytpä saa mamma omansa takaisin koska mulla on uus hiano!

Tuplasulka-heijastimen ovat suunnitelleet vuonna 2010 Vuoden nuori muotoilija -palkinnon saaneet Elina Aalto ja Saara Renvall. Siro ja simppeli muotokieli puhuttelee; kun en ole vielä löytänyt itselleni täydellisiä sulkakorviksia tai -kaulakorua (tälleen joku vuos muodista myöhässä), ajattelin että aloitetaan sulkasato nyt heijastimella. Luulis, että turvallisuuskin on tuplattu, kun hihassa heiluu kaksi höyhenää! :)

Love love

2011-11-22T09:31:00.000+02:00

What he said.

Amazon antoi mulle Progress Live -dvd:n saapumisarvioksi kaukaisuudessa siintävän päivän 28.11. Onneksi on YouTube.

Hei Royal Mail siellä saarivaltiossa! Vauhtia! Gimme gimme what I need!

Ballet slippers

2011-11-21T13:44:00.002+02:00

Huolestuttavaa.

Olen alkanut kaivata balettitunneille.

Balettitunneille, jotka on aina yhtä itkua ja hammastenkiristystä, ja pohjekramppia, ja norsua posliinikaupassa.

En osaa ihan vielä sanoa, olenko tulossa hulluksi vai onko asenteeni balettia kohtaan tosiaan muuttunut... sen näkee sitten, kun joskus parannuttuani pääsen taas roikkumaan tankoon. Älkää käsittäkö väärin: olen aina rakastanut balettia (no paitsi silloin esiteini-ikäisenä kun lopetin sen, koska kuoro oli helpompi harrastus), ja se on ihan ehdottoman tärkeä tekniikkapohja jokaiselle tanssijalle.

Ei sillä, että baletista saisi automaattisesti täydellisen aukikierron ja jalka heilahtaisi korvaan hups vaan - päinvastoin, sehän siinä onkin niin pirun turhauttavaa, että edistys tapahtuu millimetrin sadasosissa. Mutta jos ei ole ikinä treenannut balettia, sen usein huomaa muissakin tanssilajeissa ekana siinä, ettei hiffaa omia linjauksiaan.

Tossa yks päivä, kun balettikuume yltyi pahimmilleen, otin ensiavuksi hempeän Essie-putelin.

Pari kerrosta Ballet Slippers -lakkaa, niin voi laittaa sormet tanssimaan pöydällä itse improvisoitua vaaleanpunaisen joutsenen variaatiota.

2 minuuttia 24 sekuntia

2011-11-20T19:07:00.000+02:00

Joskus ei tarvita kauempaa siihen, että hyvä biisi saadaan rämisteltyä läpi. Joskus ei myöskään tarvita kuin alle puoli minuuttia, että tunnistaa kelloradiosta ekaa kertaa aamutokkuraisiin korviin raikuvan laulun esittäjän: tän täytyy olla se Lassi. Kaverin ääni on kyllä makeen vaivaton - ja tilaisuuden tullen koskettava.

Vaikka en väkivallan ystävä olekaan, villapaitoihin ja viiksiin sonnustautuneiden nuorten "Lassien" kohellus videolla saa silti hymyilemään. Ja huomaamaan, että omat parikymppisyysvuodet tosiaan ovat jo kaukana takana. Huokaus. :)

Ja siinä muuten sitte lauletaan että elon riemusta pieniä vieruja. Ei niitä toisia. Höhö.

Puuppa

2011-11-18T08:32:00.000+02:00

No onpas täällä nyt ollu synkkää meininkiä viime päivinä! Valivali. On selvästi pienen perjantaipiristyksen aika. Nimittäin:

Piaruhuumori paras huumori.

Piaruhuumori ja Gary Barlow epätodennäköinen yhdistelmä mutta jos mahdollista vielä parempi huumori. :D

Selätetty: pullasyndrooma

2011-11-17T20:15:00.001+02:00

Pullasyndrooma on naistentauti, joka estää pullan syömisestä normaalisti seuraavan nautinnon.

Mies voi haukata pullan huoltoasemalla kahdella haukkauksella ja jatkaa elämässään eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Nainen syö pullaa ja toisella poskella suunnittelee, mitä jättää päivän aikana syömättä ja paljonko pitää huomenna zumbata.

- Virpi Salmi eilen

Myönnän: kuulostaa tutulta. Olen itsekin sekä aktiivisena liikkujana että aktiivisena pullansyöjänä sortunut useammin kuin kerran ajattelemaan, että tänään mä oon kuntoillu niin paljo että kyllä mä saan syödä pullan.

"Saan." Keneltä se lupa muka pitää erikseen pyytää? Miksi herkutteluhetket pitäisi ostaa hiellä? Ei pulla silloin enää maistu hyvältä, vaan vain kaloreilta.

Kuten sanottu, yritän ottaa tästä sairastelustani irti kaiken mahdollisen opin ja viisauden. Viimeistään nyt ajattelustani ovat karisseet loputkin rippeet tuosta yllä esitetystä ajattelumallista - kamoon, tuolla kaavallahan mä en saisi syödä nyt yhtään mitään, koska en pysty urheilemaan. (En jotenkin osaa laskea uimista omalla kohdallani urheiluksi, vaikka se onkin tällä hetkellä ainoa hengästyttävä liikuntamuoto, johon kykenen. Se kun on mulle enemmän mielenterveyden kuin kunnon ylläpitämistä.)

Tänään en kuulkaa käynyt edes kävelyllä, mutta söin silti Café Artissa ison palan mutakakkua. Se maistui suklaalle, kaakaolle, makealle, pehmeälle. Eikä yhtään kaloreille.

Ja niin mä meen ja muuttuu askeleeni kevyeksi

2011-11-16T08:13:00.000+02:00

Olen tässä puolen vuoden välilevynpullistelun aikana loppuviimein aika vähän itkenyt kipujani, mutta viime yönä pääsi pitkästä aikaa parku. Kun on yksin hereillä pimeässä, lohduttomuus iskee yllättävän helposti. Etenkin, kun edellisen yön olin saanut nukkua melko hyvin - selvisin ilman Sirdaludeja! - ja päiväkin oli mennyt mukavasti, lähes kivuitta. Ja sitten tulee uusi yö, joka vaihtaa suunnan vuoristoradalla taas alaspäin: nuku tunti, herää, nuku toinen tunti, herää, anna periksi ja ota lääke, etsi hyvää asentoa tuloksetta, valvo tunti, itke särkyä ja sitä että heppukin varmaan kohta herää siihen pyörimiseen, siirry peittoinesi ja tyynyinesi olkkariin sohvalle, nuku katkonaisesti siihen asti kun digiboksin kello näyttää 6.50.

Ehkä eniten vihaan sitä, että niin tärkeästä asiasta kuin nukkuminen on tullut mörkö, jota joutuu jännittämään joka ilta. Että tuleeko uni ja miten pitkään saa nukkua, ennen kuin särky herättää ensimmäisen kerran. Ja saako sitten enää uudestaan unta. Lisäksi tuntuu, että tää sairastelu ja nukkumattomuus on alkanut vanhentaa mua yli todellisten ikävuosieni.

No mutta:

Mitenhän pitkälle tässä vielä päästäänkään?

Raised on a feeling our lives would have meaning eventually

2011-11-15T18:28:00.001+02:00

Amazon tarjosi tänään Thattereille herkkuhetken, kun Suomen aikaa 15.30 tärähti käyntiin puolen tunnin ennakkokatselu maanantaina ilmestyvästä Progress Live -dvd:stä. Onneks heppu ei ollu vielä kotona, kun mää täällä yksin huidoin ja lauloin!

Jotenkin ihmeessä pystyin keskittymään niin paljon, että sain livestreamista talteen muutaman screenshotin. Näistä nyt ei tietenkään välity esimerkiksi se, miten hienoja kamera-ajot oli tai miten hauskaa tuolla keikalla oli - sekä lavalla että yleisössä. Epätodellisen hienoa, että sain olla mukana Kööpenhaminassa kokemassa sen kaiken!

Polje pian, postikusti! Voipi olla, että ens viikolla työtehot pikkasen kärsii... Tänäänkin on ollut vaikeuksia keskittyä, kun on tehnyt vaan mieli tuijotella uutta kiertuematskulla kuvitettua Eight Letters -videota. :)

Slow me down

2011-11-14T08:40:00.001+02:00

Olen tässä hakenut intoa ja inspistä nykärikoreografian tekoon (voisinkin tarinoida aiheesta vähän enemmän jossain vaiheessa...) katselemalla vanhoja kisadeeveedeitä. Kaiken musiikin joukosta on jäänyt moneksi päiväksi päähän soimaan yksi viime vuonna nykypienryhmissä soinut biisi - johon tehdystä, pronssia voittaneesta koreografiasta tykkäsin itse ehkä kaikkein eniten koko sarjassa.

Siinä oli huiput tanssijat ja vaikuttavasti toteutettu idea: viisi kiireistä, jatkuvasti kelloa vilkuilevaa tumma-asuista tyttöä ja yksi vaaleisiin puettu rauha, joka yrittää lempeästi saada muita pysähtymään ja hellittämään hetkeksi.

Hidasta, hengittävää maanantaita. :)

I will take this road much further though I know not where it takes me

2011-11-13T09:59:00.001+02:00

Kaveri latasi eilen Facebookiin kuvan, jonka oli napannut Helsingissä jostain kohtaa Bulevardia.

Sain viime yönä unta vasta puoli kahden maissa, ja heräsin aamulla viimein kahdeksalta niin, etten enää jaksanut yrittää nukahtaa uudestaan. Poimin villasukat lattialta, nappasin neljästä tyynystäni kainaloon kaksi (joiden päällä nyt hengailen lattialla sammakkoasennossa), hiippailin olohuoneeseen ja suljin makkarin pariovet jotta heppu saisi jatkaa rauhassa unia. Hain pakastimesta kylmäpussin, jonka kiedoin huivin sisällä lantiolle helpottamaan särkyä, ja kuorin kasvot Body Shopin hunajakauranaamiolla niin kuin aina sunnuntaiaamuisin. Avasin tietokoneen, koska huomenna on iso dedis ja sunnuntaista on varattava muutama tunti kääntämiselle, ennen kuin iltapäivällä lähdetään juhlimaan isiä herkkuaterian ääreen.

Kun kaadoin keittiössä mehua lasiin, tajusin ensimmäistä kertaa tälle päivälle, miten onnellinen olen.

I do not want what I haven't got.

Shoegazing

2011-11-12T11:24:00.004+02:00

Meidän kenkähyllyssä vallitsee kohtuuton epätasapaino. Siinä missä heppu on näiden lähes kahdeksan yhteisen vuoden aikana vaihtanut Puma-lenkkarit mittatilaustyönä tehtyihin broguekenkiin joiden pohjassa lukee hepun nimi, italialaisiin nahkaunelmiin ja ympäri maailmaa tilattuihin vintagehienouksiin (ja loafereihin - mut niihin en oo ihan vielä sopeutunut), meikäläinen painelee edelleen menemään enimmäkseen Converseissa.

Jos saisin jostain ylimääräiset 439 rahaa (ja pääsisin jollain ilveellä ensin sovittamaan näitä), en ihan hetkeen käyttäisi tennareita. Oi jumaliste.

Tricker's for Scout: Ladies Black Box Calf Brogue Boot

[kuvat: Scout the Store]

Tällainen kenkätaide saa kauniin musiikin soimaan päässäni. This girl's in love!

Laulun valo

2011-11-11T18:58:00.003+02:00

Eilen toteutui yksi pitkäaikaisista haaveistani: pääsin kuuntelemaan Lumen Valoa livenä. Niin pitkälle en tosin koskaan uskaltanut unelmoida, että se tapahtuisi tavallisena syksyisenä torstai-iltana tossa naapurikirkossa. Ilmaiseksi. Siis... älytöntä. :)

Jos joku on jäänyt paitsi Lumen Valon tuntemisen autuudesta, kyseessähän on kahdeksanhenkinen lauluyhtye, jonka ohjelmisto painottuu keskiaikaiseen kirkkomusiikkiin. Tämän maan ehdottomia huippuja. Eilisessä Joutsenlauluja-nimellä kulkeneessa konsertissa tarjoiltiin Palestrinaa, di Lassoa, Schützia ja Dufayta - klassikoita 1400-luvulta alkaen. Laulun lomassa kuultiin välipalana urkuteos Bachin psykedeeliseltä kaudelta: biisi alkoi erikoisilla hiljaisilla sävelkuluilla ja loppui rankempaan räminään kuin moni rokkikeikka. Arveltiin äitin kanssa, että ehkä herra Johann Sebastian on ollu viimeisinä vuosinaan vähän kuuro ni on pitäny paukuttaa täysii.

Mä niin rakastan tuota musiikkia. Sen harmonioiden ja kaanonien ihanaa ennalta-arvattavuutta, kuulaiden äänten laulamia kirkossa muhkeina kaikuvia sointuja, duuriin purkautuvia kadensseja, sitä rauhoittumista ja pysähtymistä johon musiikki kuulijansa pakottaa.

Sain ohjelmavihkoon painetuista sanoista pienen oivalluksen. Zur Mitternacht stehe ich auf, dir zu danken für die Rechte deiner Gerechtigkeit. Yösydännäkin nousen kiittämään sinua oikeudenmukaisista päätöksistäsi. No aivan! Jumalahan se mut herättääkin monta kertaa yössä, eikä suinkaan hermosärky! Ja mää pönttö en ole tajunnut yhtään kiitellä.

Mun puolesta koko musiikin kehitys olis voinut loppua 1500-luvulle. Selviäisin vallan hyvin pelkillä Palestrinan sävelillä.

No paitsi Take That olis voinu vielä tulla. :D

The finest boy you ever gonna meet

2011-11-10T12:37:00.001+02:00

Hehei, torstaitanssien aika! :)

Marcus Collins täräytti viime lauantain X Factor UK -livessä niin mainion show'n, että valmentajansa Gary Barlow äityi kehumaan sitä koko kauden parhaaksi vedoksi. Eikä kyllä liioitellut.

Vaikka Marcus kisan jälkeen - voittipa sitten tai ei - alkaa varmasti tehdä vähän erityyppistä musaa, musta olis mahtavaa jos sekaan mahtuisi myös tämmöisiä vanhanaikaisia fiilistelypaloja. Niin hyvä meininki, ja koko tuo staili sopii velmulle nuorellemiehelle paremmin kuin hyvin. Rrrrrrreet petite! :)

Yhdyn Kelly Rowlandin sanoihin: I just love me some you!

Ja pakko sanoa, nyt kun on nähty myös ensimmäinen USA:n livelähetys, että hohhoijaa miten ankeelta näyttää jos lavalle raahataan laulajan taakse väsyneet kuusi tanssijaa - verrattuna esim. tämän vedon kuuteentoista. Luulis että Jenkeissä vasta tehtäiskin näyttävää show'ta, mutta kyllä tuo eka live oli tanssien osalta iso pettymys.

The dearest things

2011-11-09T20:03:00.005+02:00

Parhaita asioita tänään:

aurinko ja sininen taivas
kohtuullisen hyvin nukuttu yö muutaman kohtuullisen hyvin valvotun jälkeen
aamu-uinti
uimahallin hilpeät mummot ja papat
maalaissalaattilounas Paninissa ystävä- ja vauvaseurassa
hyvä fiilis eilisistä kisatreeneistä ja joukkuelaisten kivat kommentit Facebook-ryhmään ladatusta videosta - vaikuttaa siltä, että tytöt ainakin etäisesti tykkäävät tanssia mun tekemää koreografiaa!
kylmä Dr. Pepper
sopivan tempoinen työpäivä
tieto siitä, että William Fitzsimmons tulee keikalle Helsinkiin parin viikon päästä ja mää meen sinne ja voi jee en ees tajua tää on nyt jotain ihan parasta!
Englannin pinkkien pikkuprinsessojen Sophia Gracen ja Rosien comeback Ellenissä (jos oot pihalla niin katso ensin tämä)
pötköttely hepun kanssa sohvalla eilisen X Factor USA -jakson parissa
Havaijilta tullut postikortti, jossa kerrotaan että saariryhmän kansalliskala on humuhumu-nukunuku-apua'a :D

Parhaita asioita noin yleensä: rakkaat ystävät, joille saa ostaa syntymäpäivälahjoja, joista he ilahtuvat ja jotka herkistävät antajansakin. Ideapajun korut omilla teksteillä, en voisi lämpimämmin suositella.

Jos sinulla on aikaa pysähtyä puuhistasi 3 minuutiksi 20 sekunniksi, kuuntele korun soundtrack, yksi kauneimmista lauluista mitä on. :)

Keksijän päivä

2011-11-08T15:46:00.000+02:00

Eilen kymppiuutisten alareunan uutisnauhassa oli maininta, että huomenna (siis tänään) vietetään keksijän päivää.

Duussi: Kato, huomenna on keksijän päivä. Mitähän sitä pitäis keksiä?
Heppu: Voit syödä keksin.

Ha, niinkö helppoa se olikin!

Olen ihan koukussa Kantolan uusiin marjaunelmakekseihin. Ostin näitä ekan kerran kokeeksi jostain tarjouksesta ja ajattelin, että eipä näytä erikoisilta mutta kokeillaan ny... Onneksi kokeilin. Ihanan isoja möhkäleitä, ja mikä tärkeintä, seassa on marjojen lisäksi myös suklaata. Keksit oikein tihkuvat kaikkia elintärkeitä rakennusaineita - kuten rasvaa, sokeria ja hyvää mieltä.

Yksi päivän parhaista hetkistä on keksitauko. Kuppi teetä, keksi ja hetkeksi työtiedostot kiinni. En uskalla sanoa, että keksi päivässä pitäisi lääkärin loitolla, sen verran sairastelua tässä on käynnissä... mutta tuskinpa mun selkävaivat sentään keksien syömisestä johtuu. :D

Tänään täytynee käväistä juhlapäivän kunniaksi keksipurnukalla toisenkin kerran. Hyvää päivää vaan kaikille keksijöille ja keksijöille!

Pipo piponi, pipopipopipopipo piponi

2011-11-07T11:51:00.000+02:00

Otsikko nyt ei aukee muille kuin (kuoro)laulua joskus harrastaneille :D mutta täydellisen pipon metsästysahdistukseen pystyvät varmaan samaistumaan nekin, jotka eivät ole noita ihania pipoäänenavauksia koskaan päässeet tekemään.

Nyt ollaan jo aika lähellä. Mulla on yllättävän iso pää (no toki, jotta massiiviset aivoni mahtuvat sisäpuolelle) ja siksi tämä Skanssin Selectedistä bongaamani tummanharmaa pipa on ehkä aavistuksen kittanan oloinen otsalta... mutta malli on just eikä melkeen tarpeeksi rento.

Oikeen tommonen kunnon iso lötkömötkö. Jess. Ei tuo paukkupakkasilla juuri taida lämmittää, mutta näille nollan ja kahdeksan plusasteen välisille keleille onnen omiaan. Harmaa ilma, harmaa pipo.

A blog with substance

2011-11-06T20:31:00.000+02:00

Furiahz ja Soila muistivat tunnustuksella ja haasteella. Kiitos tytöt!

Tunnustuksen saaneen pitää:
1. kiittää tunnustuksen antajaa
2. antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta ja
4. kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Olen kamalan huono jakamaan meemejä ja muita tämmöisiä eteenpäin, tämäkin on näkynyt jo niin monessa blogissa... joten sovitaan, että juuri sinä saat ottaa palkinnon vastaan jos haluat. :)

Mutta ne kahdeksan satunnaista asiaa voin kyllä kertoa - tästäpä lähtee!

Dressmann-mainokset on mun vähän semmoinen guilty pleasure. Tai siis ne ukot. Hurmaavat rennot herrasmiehet hengailee, virnistelee ja läiskii toisiaan toverillisesti selkään. What's not to like? Vai oonks mä vaan helppo? :D

Mulla ei ole ajokorttia, enkä näillä näkymin ole semmoista hankkimassakaan. Kun asuu keskustassa (kuten itse olen asunut koko ikäni), kulkeminen sujuu bussilla, fillarilla ja kahdella jalalla.

Tiedän jo, mikä on eka juttu jonka teen siinä kohtaa kun selkä paranee ja hypeskely ei enää satu. Laitan soimaan Party Rock Anthemin ja vedän viis minsaa running maneja! Haluan päästä tanssimaaaaan!

Hoidan asiat ja pidän ihmisiin yhteyttä mieluiten tietysti naamatusten, mutta toisiksmieluiten tekstareilla tai sähköpostilla. En soittele juuri kellekään, harvoin edes ystävilleni. Puhelimessa puhuminen ei vaan ole mun juttu.

Saattaisin vähän haluta kissan. Oma hassu tassunassu olis ihan parasta seuraa kotitoimistolaisen yksinäisiin päiviin. Mmau!

Mun työkielet on englanti, ranska, italia ja ruotsi. Noista siis käännän suomeen päin. Pääaineena luin yliopistossa ranskan kääntämistä.

En osaa viheltää, puhaltaa purkkapalloja tai vislata semmoisella heinällä.

En oo jotenkin yhtään päässyt sisään Chisun hienouteen. Joo ymmärrän kyllä, että se on lahjakas ja tekee taitavasti ja tinkimättömästi omaa juttuaan, mutta kun se musiikki ei vaan anna mulle mitään. Toistaiseksi ainoa kuulemani biisi, josta saan jonkinlaisen otteen, on hilpeä Baden-Baden. Pitäis päästä keikalle tunnustelemaan tunnelmia, livenä kun ainakin itselleni usein aukeaa sellainenkin musiikki, joka ei ehkä muuten niin sytyttäisi.

Wah oh ohh

2011-11-05T18:56:00.000+02:00

Kun nyt kerran vastikään oli puhetta...

Olen tänään nauranut ihanan paljon, enkä vähiten tälle. Höhöhö!

Letkeetä lauantai-iltaa, vietitpä sen sitten tanssilattialla fiercenä niin kuin Beyoncé (toi on kyllä oikeesti hyvä video) tai kotisohvalla litkimässä valkkaria niin kuin minä tai jotenkin siltä väliltä. :)

Anna hyvän kiertää

2011-11-04T18:54:00.000+02:00

Miten pienestä voi ihminen tulla iloiseksi?

Minäpä kerron. Esimerkiksi niin pienestä, että kun törmää aamupäivällä Citymarketin aulassa ehkä semmoiseen ysiluokkalaisikäiseen joukkoon, joka punaiset nenät päässä kerää rahaa hyvään tarkoitukseen ja yksi hellunen poika kysyy anteeks että häiritsen mutta eikä ehdi sanoissaan pidemmälle kun alan jo kaivella lompakkoa repusta, pojan viereen tulee hymyilevä tyttö ja sitten poika muistaa kertoa että kahdella eurolla saa halin, pudotan lippaaseen kaksi 50-senttistä ja yhden eurosen ja halaan aurinkoisia ihania pieniä ja toivotan hauskaa Nenäpäivän jatkoa. Siitä kun lähdin ostoksille, hymyilin kuin pönttö. Jos olisin käynyt herkkuhyllyllä moikkaamassa Hangon keksejä, sehän olis ollut kuin peiliin olis katsonut.

Tai niin pienestä, että kun käy sairaalassa moikkaamassa heikossa kunnossa olevaa kummitätiä, oleskeluhuoneessa miespotilas kertoo vieressään istuvasta rouvasta, että hän on mun sisko. Rouva tarttuu miestä hellästi kädestä ja toteaa vaimo. Johon mies no niin onkin, minä kun en aina ihan muista. Johon rouva, lempeästi hymyillen ja jaksaen vastahan tässä ollaan 45 vuotta oltu naimisissa.

Paitsi möh, toihan alkaa melkein itkettää... No hyvä, olenkin tästä sopivasti lähdössä leffaan vollottamaan. :)

Dress code: harmaa ja huomaamaton

2011-11-03T11:08:00.000+02:00

Voi Jaasoni! Kyllä mää sut tunnistaisin vaikka pukeutuisit roskapussiin.

Manchesterilaisille näköjään riittää vähempikin naamioitumispanostus, koska herra Orange sai istuskella entisen kotikaupunkinsa vilkkaimmalla ostoskadulla katselemassa maailman menoa puoli tuntia kenenkään (paitsi ilmeisesti The Sunin kuvaajan) hoksaamatta. Harvinaista luksusta ihmiselle, joka on kotimaassaan miljoonien ihailema supertähti.

Jos haluut Jason olla enempikin rauhassa, tuu tänne Turkuun! Täällä sua ei tunnista kukaan... paitsi minä muidenkin edestä, muahahaahaa!

Shoulda put a ring on it

2011-11-02T18:55:00.000+02:00

(Meinasin laittaa tän otsikoksi Uo-o-oo, o-o-oo, o-o-o-oo, o-o-oo mutta sitten aattelin että ei kukaan kuitenkaan saisi jujusta kiinni ja kaikki olis vaan et o-oo vaan sullekki.)

Heiluttelen säännöllisesti hepulle vasenta nimetöntäni, ja satunnaisemmin vähän muitakin sormia, mutta toistaiseksi olen saanut pitää itse itseni sormuksissa. No hyvä, käy se niinkin. Saa ainakin vapaasti valita, mihin sormeen minkäkin korun laittaa. :)

Olen nykyään kamalan huono käyttämään korviksia, eikä kaulakorukaan eksy matkaan läheskään aina, mutta sormuksia käytän tosi paljon. Tällä hetkellä lemppareita on hopea(nvär)iset littanahkot mallit, sellaiset joita voi koota samaankin käteen useamman ilman että ne taklaavat toisiaan. Vaikka tälviisii:

Nimettömässä kesällä pihakirppikseltä muistaakseni 50 sentillä ostettu ohut ketjurinkula, keskisormessa tuoreimpana tulokkaana Kicksistä löytynyt soikelo ja etusormessa Roomasta grammahinnalla hankittu hopeakaunotar, jolle jäi punnituksen jälkeen kohtuullista hintaa jotain kympin ja kahden väliltä.

Vanhoja suosikkejani on Ideapajun ihana tuplasormus - josta kaikki aina kysyy, että mut eiks se haittaa kun ei saa sormia auki? No ei, koska kyllä niitä saa sen verran, että pystyy toimimaan suht normaalisti. Lähinnä tietsikan näpyttely on hankalaa. Ja sormikkaiden pukeminen. :D

Toinen kesän pihakirppislöydöistä (joka maksoi kokonaisen euron) on maailman kaunein elämää nähnyt mustakivinen sormus. Harmittaa, kun tuo on mulle etusormeenkin inauksen liian iso ja heilahtelee välillä sivuun, jos ei ole tarkkana. Käytän tuota silti sitkeästi, koska rrrakastan sitä.

Bonuksena väriä elämään ja herkkuja karkkilakkolaiselle! :D Namu löytyi yksistä designmyyjäisistä, en valitettavasti muista kenen pienvaahtokarkkiviljelijän tuotoksia se on.

Niin ja jos mä nyt joskus siihen vasempaan nimettömäänkin sormuksen saisin, kyllä sen pitäisi olla enemmän yksinkertainen kuin mallia vaahtokarkki. Kaunein vastaantulija ikinä on ruotsalaisen Engelbertin valkokultainen neitsytsormus, mutta herranen jeesus en kyllä ikimaailmassa osaisi käyttää yli 2 000 euron sormusta. Saa kai sitä silti haaveilla? :)

Walking on sunshine

2011-11-01T20:40:00.001+02:00

"I secretly want to punch slow walking people in the back of the head."

Muistan hekotelleeni joskus kauan sitten tuommoiselle Facebook-ryhmälle. Silloin, kun vielä kävelin aina ja joka paikkaan niin lujaa kuin pitkillä kintuillani pääsin. Vähänpä tiesin - nyt olen yksi heistä, joita entisten minunlaisteni tekee mieli läppäistä päähän, että pois alta täältä tullaan. No ei tulla enää. Sen sijaan vaaputaan hitaasti, vaapu, vaapu.

Urheilupuistossa onneksi on tilaa kävellä ihan niin hitaasti kuin haluaa. Köpöttävää askelta siivittää eteenpäin kuulokkeissa soiva Take That, ja sinisille kuntoiluvehkeille saavuttaessa biisiksi valikoituu tietenkin virallinen puhdintuoja Relight My Fire. You gotta be strong enough to walk on through the night, there's a new day on the other side. Kyllä kuulkaa jaksaa tehä leuanvetoa ja rintaprässiä kaikki 4 minuuttia ja 12 sekuntia!

Yks päivä, kun olin lähdössä kävelylle, heppu katsoi mun kinttuja ja kysyi että mitkä noi on? Juoksutrikoot, vastasin. Et kai sää noissa lähde kävelemään? No totta hitsissä lähden. Kun en kerran pysty juoksemaan tai jumppaamaan, saan kai sentään yrittää vähän huijata itseäni. Että edes etäisesti tulisi sellainen fiilis, että tässä niinku vallan urheillaan.

Vähänkin on tässä tilanteessa parempi kuin ei mitään. Niin sanoi isi, ja taisipa olla oikeassa. Tuskin kukaan vaatii välilevypotilaalta suurta urheilullisuutta - ellei sitten potilas itse... Meikäläisen kävelyvauhdilla ei paljon tartte hikipisaroita otsalta pyyhkiä, joten yritän keskittyä hakemaan energiaa siitä, miten hyvää ulkoilu tekee. Raitis ilma, syksyn värit, hetki pois istumalihasten päältä ja läppärin ääreltä. Yritän kävellessä muistaa fysioterapeutin ohjeet: etenen kuin veturi, vahvasti ja venkoilematta, jaksan ojentaa jalat... ja sitten yhtäkkiä huomaan, että olen unohtanut hengittää ja pallea ja yläselkä on ihan jumissa. On tässä vielä opeteltavaa. :D

Parhaillaan yritän tässä makustella erästä uutta maustetta, joka kipusoppaan ilmestyi tänään kävelylle lähtiessä. Tai no, oikeastaan kyseessä on vanha tuttu. Nimittäin: jouduin tänään laittamaan lenkkarien sijaan jalkaan Converset, koska vasenta akillesjännettä särki.

Anteeksi, maailma, mutta saatan kohta suuttua.

Ajatus maanantaiaamuun

2011-10-31T08:02:00.000+02:00

I always hoped that the best it was yet to come

2011-10-30T14:53:00.001+02:00

Hyvin sanottu, Theo.

Ja hyvin musisoitu kans. Tämän syksyn virallinen sunnuntaibiisi, se on tämä.

And when you smile the whole world stops and stares for a while

2011-10-29T17:04:00.000+03:00

Marcus! Ooft! X Factor UK -ilta tänään! Halloween-teema!

Pim, olen hypnotisoitu.

Maailma tarvitsee ihmisiä, jotka saavat omalla hymyllään muutkin hymyilemään. :)

Iloviirus

2011-10-27T17:03:00.000+03:00

Ihan siltä varalta, että kaikki ei oo vielä mainion Magnuksen Sama Suomeksi -Facebook-sivun faneja, haluan jakaa täällä herran äsken kiertoon laittaman runomuotoisen iloviiruksen.

Parasta.

Pahafiilis pois ja iloa iltaan! :)

Tee hetki

2011-10-26T17:54:00.003+03:00

Freelancer siirsi toimistonsa kotoa joenrantaan, terve vaan täältä Café Artista. Kannullinen vihreää Citronellaa meni jo, nyt kierroksessa Keisarin morsian. Hetki vielä hommia ja sitten suunta Barker-teatterille katsomaan nykytanssia! Oma kulttuuripääkaupunkivuoteni on kyllä ollut varsin vahvasti tanssipainotteinen... kui sattuski. :)

PS. Arvatkaa kuka hokas vasta nyt että kuvankäsittelyohjelmassa on koko ajan ollut myös giffientekomahikset, höhö.

Right now I command you to dance

2011-10-25T13:00:00.003+03:00

Vaikka viimeksi surkuttelin, kun en muka pääse tanssimaan - kyllä mä sentään voin silloin tällöin pari varovaista hetkautusta suorittaa. Syyskuussa omilla kolmekymppisilläkin jorailin suorastaan kreisinä!

Eiks näytäkin siltä kuin juhlisin tyhjässä salissa ihan itsekseni. :D

Todellisuudessa tuossa kohtaa oli käynnissä musavisa, ja ihmiset istuivat pöydissä tiiviisti joukkueisiin ryhmittyneinä. Vinkiksi vain muillekin bileisiin ohjelmanumeroita suunnitteleville juhlakaluille, jos musiikki yhtään kiinnostaa - tuota visaa oli hauska tehdä, ja jos en ihan erehdy niin vieraatkin viihtyivät biisintunnistuksen parissa!

Valitsin siis jokaiselta vuodelta 1981 - 2011 yhden ko. vuonna julkaistun biisin, josta tykkäsin silloin tai joka on mulle edelleen jollain tavalla tärkeä, ja soitin siitä aina tarkasti vain intron (tosin Ice Ice Babysta tais kuulua pari ais aissia ennen kuin ehdin katkaista). Osa oli niin helppoja että kaikki ties, mutta aika hilpeitäkin arvauksia sinne mahtui sekaan... :D

Voittajajoukkueen jäsenet saivat palkinnoksi pinkkeihin Niiskuneiti-muffinssivuokiin askarrellut lahjakortit meikäläisen muffinssileipomusten ääreen. Toistaiseksi kukaan ole vielä ehtinyt lunastaa palkintoaan, joten JEE luvassa on monet muffinssikestit!

(Kas, taidankin kuulla oman herkkulehmäni ammuvan tuolta ojan suunnalta.)

Joskus vielä

2011-10-23T22:23:00.005+03:00

Joskus vielä pääsen itsekin muiden mukana lavalle. Tällä kertaa toimin koko alkusyksyn koreografin apuna treenauttajana ja h-hetkellä valonaisena(!) - ja olenkin ihan ältsin iloinen, että sain olla touhuissa mukana vaikken lavalle kyennytkään, parasta sairasterapiaa - mutta... joskus vielä

aion päästä itsekin tanssimaan.

Vitsit nimittäin, että eilinen Logomon-keikka meni hyvin! Dressing Mimia -ilta oli kaiken kaikkiaan hieno, ja määhän meinasin pamahtaa ylpeydestä siellä valopöydän takana kun katsoin meidän ihanien tyttöjen ja poikien lentoa. Tässäpä näytille videot eilisistä kenraaliharjoituksista, klikkaa kuvista Facebookiin katsomaan! :)

Joskus vielä (lyrical, kor. Katrin Vaskelainen)

Kirky (show, kor. Katrin Vaskelainen)

Shakes me makes me lighter

2011-10-21T19:25:00.003+03:00

Myönnetään: otin vasta nyt 30-vuotiaana selvää, mitä Massive Attackin ihanassa Teardropissa oikein lauletaan. Enkä edes ottanut :D vaan teksti tuotiin suoraan naaman eteen Children in Need -hyväntekeväisyyscoverin videossa. (Musta toi on Tulisan kertsejä lukuun ottamatta vähän hölmö versio, mut no, hyvällä asialla.) (Video nyt on tietty hyvä koska Gary Barlow.)

Nyt en vaan pääse yli siitä miten hassu toi doing on. Siis äännettynä suomalaisittain. Rakkaus on doing-sana. Doing! Doing doing!

Hei perjantaihepuli! Joko saa sulkea duunitiedostot ja avata valkkarin?

Keskustelu Kauppahallissa

2011-10-20T16:41:00.001+03:00

Isi: Kyllä onkin nälkäkurjeksi laihtunut tämä Elina Kiikko.
Duussi (vilkaisee avointa Ilta-jompaakumpaa): Kato niinpä on.
Isi: Mitä tää tällainen karppaus tarkoittaa?
Duussi: Hiilihydraattien välttelyä. Ei syödä leipää, perunaa, pastaa, riisiä...
Isi: Ei leipää? Eikä perunaa? Ei perunalastuja?

Duussi ja isi: Joo ei me tämmöseen ruveta.

Sitten me syötiin sushit ja jälkkäriksi rinkilämunkit. :)

Sweet dreams tonight

2011-10-19T08:53:00.001+03:00

Juteltiin eilen mun hermoratahieroja-jäsenkorjaajan kanssa siitä, miten tämä sairastaminen on ehdottomasti mulle suuren kasvun ja oppimisen hetki. Uudenlainen suhde liikuntaan, turhasta suorittamisesta luopuminen noin ylipäätään, kivuttomista hetkistä iloitseminen, itseensä tutustuminen muuten kuin liikkujana... Siis totta hitsissä yritän kaivella tästä esiin kaikki mahdolliset asiat, jotka voi edes etäisesti tulkita hyviksi puoliksi! Synkistely kun ei ainakaan edesauta paranemista.

Mutta siinä kohtaa, kun herään kello 4.30 varmaan viidennen kerran yön aikana enkä taaskaan meinaa löytää hyvää nukkumisasentoa, sellaista jossa mitään paikkaa ei särkisi, en varsinaisesti jaksa keskittyä ajattelemaan että tää niinku opettaa mulle nyt tosi paljon. Kyllä siinä kohtaa lähinnä vain v*tuttaa. :D

Kunnes apuun rientää valkoisilla ratsuillaan Take That. Kun kerran laulan Sleepwalkingin päässäni läpi, mieli rauhoittuu sen verran että sitä nukkumista voi edes yrittää. Oon ihan sucker tommosiin pitkiin stemmasointuihin kuin C-osassa! Back to your siiiiiiide! Don't let me out of your siiiiiiight!

Hyvää huomenta. :)

Ogni cosa è illuminata e non sento più bisogno di soffrire

2011-10-18T18:48:00.001+03:00

Aika panna pystyyn pienet tanssit in italiano!

Meillä on hepun kanssa ulkomailla tapana ~~toki katsoa telkkarista pelkkiä uutisia ja ajankohtaisohjelmia~~ etsiä telkkarista paikallinen musiikkikanava, jota sitten kuunnellaan taustalla aamiaisen jälkeen kaupungille valmistautuessa ja taas iltapäivällä ennen ulos illalliselle lähtöä. Jos vieraan paikan kulttuuriin pääseekin - niin ainakin väitetään - parhaiten sisään toreilla ja ruokakaupoissa, myös musiikki kulttuurin kuvana kiinnostaa ainakin itseäni. Plus että musiikin kuuntelu on aina ollut mulle yksi tehokkaimmista tavoista oppia kieltä! :)

Muutaman viikon takaisella Rooman-reissulla heppu turhautui, kun kaikki italialainen musiikki kuulostaa ihan samalta. Kieltämättä siinä softrockiskelmä-perusgenressä ei kauheasti ole variaatiota laulajan sukupuolesta ja iästä riippumatta... mutta kun jotenkin ihmeessä italiaksi sellainenkin musa vain onnistuu kuulostamaan hyvältä. :D

Matkan aikana tarttui korvaan ja silmään erityisesti kolme biisiä ja videota, kahden esittäjinä vanhat parrat ja yksi tuoreemman tuttavuuden tuotantoa. Päästetään ensimmäisenä ääneen Jovanotti, jolta jokainen varmasti tietää ainakin yhden biisin vaikkei italialaista musaa olisi ikinä erityisesti kuunnellutkaan. La notte dei desideri kolahti heti ekalla katsomis- ja kuulemiskerralla - hauska video ja hyvä gruuvi!

Toinen tuttu ääni kuuluu Zuccherolle, joka on pukeutunut Chris Martin -takkiin ja tehnyt biisin, jonka voisi hiukan erilaisella sovituksella myös kuvitella Coldplayn levylle. Ihmeteltiin hepun kanssa koko viikko, miksi Zucchero heiluttaa Chocabeck-videolla kitaraa tolleen typerästi. En kyllä ymmärrä vieläkään.

Nuorempaa sukupolvea (ja kauniimpaa sukupuolta) edustavan Simona Molinarin hilpeä svingirallatus Forse jäi sekin päähän soimaan heti ekalla kerralla. Harmittomalle hyvänmielen tanssijazzille löytyy aina vähän tilaa eiksni!

Dressing Mimia

2011-10-17T16:47:00.002+03:00

Maanantai = vihdoin on koittanut se viikko, jota on odoteltu koko alkusyksy! Lauantaina tärähtää, kun Dressing Mimia -iltama tuo Logomoon muotia, tanssia, taidetta, musiikkia, designmyyjäiset... Ainakin. En ihan edes tiedä, mitä kaikkea.

Meidän tanssiporukka on saanut kunnian päästä mukaan osaksi tätä tyylikästä, poikkitaiteellista spektaakkelia. Luvassa on kaksi ihan erilaista biisiä; toinen ihmissuhdesuruja purkavaa lyricalia ja toinen show'ta Burlesque-leffan henkeen. Voin kertoo, että siinä kohtaa on aika kuumaa kimulia lavan täydeltä ;)

Vaikka en itse tietenkään pääse selkineni lavalle, olen ollut meidän koreografin apuna pitämässä treenejä, ja itse hoohetkellä vetovastuu onkin sitten kokonaan mulla. Ei oo ihan yks eikä kaks kertaa kun on treeneissä meinannut päästä itku, kun tekisi niin älyttömästi mieli olla itsekin mukana tanssimassa... mutta ihanaa, että saan olla messissä edes näin.

Tulkaahan siis turkulaiset viettämään yllätyksekästä lauantai-iltaa Logomoon! Facebook-event ja lisätietoa täällä! :)

Entertaining Saturday night television

2011-10-15T16:10:00.001+03:00

The reason I watch the X Factor:

Itse en tosin taida ehtiä tänään ajoissa nettiplayerin ääreen, koska olen lähdössä Logomoon katsomaan nykykansantanssia, mutta onneks on ITV:n uusinnat ja YouTube. Go Team Barlow, hyvä Gary ja pojat! En malta odottaa toisen livelähetyksen huikeita esityksiä - ja sitä että näen mitä herra päätuomarilla on päällä! :D

Sir, my humblest congratulations on your handsomeness.

[kuva: Gary Barlow Daily]

It was a very good year

2011-10-14T15:13:00.001+03:00

Siitä on kulunut tänään tasan vuoden päivät, kun The Floodin video tärähti YouTubeen. 12 kuukaudessa yli 12 miljoonaa katselukertaa, ei iha huanosti.

Mennyt vuosi Take Thatin matkassa on ollut aika mieletön. Ei sillä, etteikö TT olisi kaikkina aiempinakin fanivuosina ollut ihan yhtä huippu, mutta tällä kertaa koko touhu herätti niin ainutkertaisia fiiliksiä. Robbien paluu, kaksi uutta levyä, kiertuefiilistely, kaikki Facebookissa saadut uudet ystävät ja kirsikkana kakun päällä tietysti Köpiksen keikkareissu. Viimeisen vuoden aikana ei ole mennyt varmaan päivääkään, etten olisi kuunnellut tai laulanut tai jossain käänteessä ajatellut jotain Take Thatiin liittyvää. Ei oikein sanat riitä kuvailemaan, miten onnelliseksi se nelikymppinen ukkoviisikko on onnistunut mut tekemään.

Proud Thatter.

Muistan, kun katselin tätäkin radiovetoa viime marraskuussa suorana netistä. Tässä jotenkin tiivistyy se yhteenpaluun fiilis, aikuiset äijät touhottaa kuin innostuneet pikkupojat. Ja miten hellyttävän rakastuneena Mark koko ajan katsoo Robbieta - toisin kuin Jason kohdassa 3:24... :D Ekassa kertsissä näyttää siltä että pitää vielä vähän keskittyä stemmoihin, mutta sitten alkaa irrota.

Ja kohta 3:41 - epic yeah. :)

Kippis ja kulaus

2011-10-13T18:53:00.001+03:00

Heppu lähti kaverinsa kanssa Mallaskukkoon viettämään suomalaisen oluen päivää (suom. huom.: kaljalle). Itse lähdin Citymarketiin hankkimaan itselleni juhlajuomaa: minä vietän tänään ranskalaisen siiderin päivää.

Olen tällä viikolla hengaillut työn puolesta monta tuntia kärpäsenä katossa ranskalaisilla viinitiloilla. Voi kuulkaa, kaikki ne notkuvat illallispöydät, melkein ruudun läpi tuoksuvat padat ja piirakat, viinilasin nuuhkimiset ja iloiset skoolaukset... vähemmästäkin tulee jano! Ja nälkä, mutta sen taltutin jo makaronilaatikolla ja pannukaakulla.

Jos tässä nyt jonkin tunnin vielä jaksais ~~selata tumblrista Take That -kuvia~~ tehdä töitä. Mutta sitten - santé!

Nähdä Napoli ja elää

2011-10-12T21:04:00.003+03:00

Kaksi viikkoa sitten keskiviikkona hypättiin hepun kanssa aamulla Rooman Terminin asemalla junaan, joka lähti puksuttelemaan kohti Napolia. Vaadin Italian-reissun venyttämistä kahdeksanöiseksi alun perinkin sitä silmällä pitäen, että ehdittäisiin piipahtaa päivän verran myös Napolissa ilman kiireen tuntua.

Ah, Napoli. Rakastuin kaupunkiin syksyllä 2005, kun olin au pairina tuossa kauniin kaaoksen tyyssijassa. Napoli on kaikkea muuta kuin Turku: äänekäs, rosoinen, hillitsemätön, raaka, lämmin, viettelevä, yllätyksellinen... ehkä juuri siksi se kolahtikin niin kovaa. Tiedän olevani sinisilmäinen turisti, kun sanon, että minun Napolissani mafialla ei ole sijaa - todellisuudessa camorra pitää koko kaupunkia otteessaan, vaikka itse en sitä näkisikään.

Heti, kun istahdettiin Napolissa pieneen kuppilaan päivän ensimmäisille viinilasillisille, mulle tuli jotenkin kotoisa olo. Hyvä, lämmin, hellä. Tykkään kyllä Roomastakin kuin italialainen pastasta, mutta Napolia jotenkin vain rakastan. Näinä kuutena vuotena, joina en ollut käynyt kaupungissa, napolilaiset ovat ehtineet kärsiä järkyttävistä roskaongelmista ja ties mistä politiikka- ja mafiaskandaaleista, mutta meidät kaupunki otti vastaan sumuisena, kuumana ja hilpeänä - juuri sellaisena kuin sen muistin. Ja pizza oli edelleen maailman parasta!

Tuntui hyvältä kulkea Rooman turistiryysiksen jälkeen Napolin rauhallisempia katuja, tuttuja ja tuntemattomia. Erityisen onnellinen olin, kun pääsin lempiaukiolleni Piazza del Plebiscitolle. Ja tulihan siellä sentään vähän shoppailtuakin, kun heppu löysi Via Toledolta itselleen tummansinisen kolmiosaisen puvun. En tiedä, kumpi huokaili sovitushetkellä kovempaan ääneen, minä vai myyjätär. ;)

Napolin-reissun kohokohta oli tietysti au pair -perheen treffaaminen. Voi että miten oli kivaa! Perheen isä tuli hakemaan meidät Vomeron funicolare-asemalta ja ajelutti meitä ensin ympäri kaupunkia - harmi että heppu ei päässyt vespan selkään, melkoista kyytiä meinaan siinä liikenteessä! Käytiin omasta ehdotuksestani kävelyllä lempparipuistossani Parco Virgilianossa, josta aukesivat sumusta huolimatta aika huikaisevat näkymät.

Kun viimein ehdittiin kotiin asti illalliselle, meinasin purskahtaa hämmästyksestä itkuun, kun perheen tyttö avasi oven: olin viimeksi nähnyt 7-vuotiaan pikkulikan, ja nyt eteisessä seisoikin ihana 13-vuotias italialaiskaunotar. En tajuu. :D Perheen uusin vahvistus, kolmen vanha Pippi, oli kuin kaksoisolento kuuden vuoden takaisesta isoveljestään. Muksut olivat ihan yhtä hassuja ja hellusia kuin ennenkin, mutta vain vanhempia - ja uusi pikkumiestuttavuuskin riehaantui pienen ujostelun jälkeen leikkimään ja pusuttelemaan niin kuin oltais pidempäänkin tunnettu.

Perheen parvekkeelta avautuu kaupungin yli Vesuviukselle juuri sellainen postikorttimaisema, johon jo yhden syksyn aikana ehtii turtua - mutta joka kuuden vuoden tauon jälkeen lähes salpaa hengen. Luvattiin, että ensi kerralla mennään pidemmäksi aikaa. :)

Tiistain toivekonsertti

2011-10-11T18:34:00.003+03:00

Toivon, että vielä joskus - ja mielellään aika pian - saisin nukkua kivutta kokonaisen yön, niin pitkään kuin haluan, juuri siinä asennossa kuin haluan. Tällä hetkellä pystyn nukkumaan muutaman tunnin pätkiä kerrallaan kahdessa asennossa, joista toisessa olen lattialla polvillani lantiosta taittuneena yläkroppa sängyn reunalla. Saattais naurattaa, jos ei tekis niin kipeetä.

Toivon, että eilen sieniä peratessani löytämäni sentin mittainen minietana, jonka vein kaarnanpalasen päällä matelemaan talon ulkoseinään, on jatkanut matkaansa turvallisesti. Heippa pikku etanainen, elä onnellisena!

Toivon, että mulla olis jo olemassa Twitter-tili, jotta ei olis niin noloa fanityttölöintiä pohtia, pitäiskö perustaa sellainen vain siksi, että pääsee seuraamaan kapteeni Barlow'n twiittauksia.

Toivon, että unohtaisin useamminkin että pakkasessa on yli puoli litraa gelatoa! Iloisesti yllättyminen on parasta! Ja jätskin syöminen!

Toivon, että brittien X Factorin ensimmäisestä livefinaalista viime lauantaina jatkoon selvinnyt Marcus Collins pärjää kisassa mukana loppuun asti. Ihan siitä itsekkäästä syystä, että haluan tuijotella sen hymyilyä! :D Marcus on Garyn valmennettava söötti 23-vuotias liverpoolilainen kampaajahomo, jolla on valloittavan hymyn lisäksi herkullinen lauluääni. Ja Jaggerin muuvssit!

Mitä tänään syötäisiin

2011-10-10T16:52:00.001+03:00

Maanantain ruoanlaittopohdinta tuntuu aina viikonlopun jäljiltä vähän jotenkin hankalalta. Meillähän nämä keittiöhommat jakautuvat niin, että heppu hoitaa kokkailun viikonloppuisin ja itse laitan ruokaa arkisin - onhan se nyt sentään oikeus ja kohtuus, että koti~~frouva~~friikku on järjestänyt miehelleen valmiiksi aterian ja tohvelit ja sikaarin, kun tämä saapuu iltapäivällä väsyneenä töistä kotiin.

Tällä kertaa kuitenkin äiti helpotti uuden viikon alun ruokapohdintoja huomattavasti kiikuttamalla meille eilen valtavan korillisen suppilovahveroita. Ollaan hepun kanssa vähän laiskoja lähtemään sienimetsälle, mutta sitäkin motivoituneempia syömään muiden saaliit :D Joten kiitos vielä, mamma!

Sientenperkausurakka on suoritettu ja osa kavereista pantu pakkaseen tulevien maanantaiden varalle. Nyt odottelen vesi kielellä, koska heppu palaa salilta, niin pääsen heittämään pannulle voita, sipulia, sieniä ja perään vielä eiliseltä Italia-aterialta yli jääneet voiset ja salviaiset pinaattifettuccinet. Sitä tänään syötäisiin ja hyvällä halulla sittenkin. :)

It's such a lovely day and I'm glad you feel the same

2011-10-08T16:44:00.002+03:00

Olen tänään jonkinlainen synttärimöhlö. Tuplasynttärimöhlö. Ensinnäkin joudun jättämään väliin ystävän kolmekymppiset; nuhanpärskyttelyä on paranneltavana vielä sen verran, että nyt ei pystynyt lähtemään reissulle Espooseen. Harmittaa vietävästi! Ja toiseksikin, en saanut tänään vuosia täyttävän Luxemburgissa asuvan toisen ystävän lahjaa lähtemään ajoissa - tosin tässä viime vuosina on ollut suorastaan perinteenä, että kusti polkee juhlapostin perille aina vähän perästäpäin. :D

Sitä paitsi sehän on vaan kivaa, kun saa muistamisia vielä varsinaisen juhlapäivän jälkeenkin! Niin kuin itsekin sain tällä viikolla, kun Monsteri ja Luxemburgin-kamu olivat yhdessä junailleet mulle mahtavan yllätyksen. Sain tiistaina elämäni (muistaakseni) ensimmäisen kotiovelle asti toimitetun kukkalähetyksen! Aivan mielettömän kaunis kimppu kaikenlaisia ihanuuksia joiden nimiä en ees tiedä. Kiitos vielä, puput rakkaat!

Kortin sain tytöiltä jo aiemmin, ja siitäkin tietysti liikutuin. Jos vielä jonain päivänä tässä elämässä pääsis tanssimaan... huokaus. Ja miten mä saan tuon tekstinkin nyt liitettyä tähän armaaseen välilevynpyllistymääni, kaikkeen pysähtymiseen ja kasvuun (sekä henkiseen että fyysiseen hehe) joka tähän sairastamiseen liittyy. Viksuja, kauniita sanoja joka tapauksessa. :)

You should know by now that the sun comes up for you

2011-10-05T17:53:00.001+03:00

Siis hetkinen. Uusi Duussila on ollut pystyssä jo päivää vajaa kuukauden, enkä ole vielä kertaakaan jauhanut Take Thatista? Miten tää ees on mahdollista? Kaikkihan sen tietää, miten tärkeä osa meikäläisen elämää TT on. Kun mun kolmekymppisillä improvisaatioteatteriryhmäläiset pyysivät ystäviäni yleisöstä heittämään onnittelurunoa varten kolme mulle erityisen tärkeää asiaa, Take That huudettiin sieltä ihan ensimmäisenä. Ne kaksi muuta asiaa olivat, vähintään yhtä yllätyksettömästi mutta oikein, tanssi ja heppu. Tässä järjestyksessä. Heppu vähän loukkaantus. :D

Tällaisena päivänä, kun flunssa väsyttää olon vetämättömäksi, selkää ja jalkaa särkee ja työt vähän yrittää tuupata stressiä päälle (jo sillä että friikun on pakko tehdä töitä kipeänäkin), paras lääke on - minttusuklaakeksien lisäksi - uppoutua parin ~~tunnin~~ biisin ajaksi Take Thatin maailmaan. Se on maailma, jossa mulla on aina hyvä olla.

Taannoisessa Trendissä haastateltu Coldplay-fani muotoili hyvin sanoiksi sen, miltä musiikin kuunteleminen fanina tuntuu. Itse asiassa äärimmäisen osuvasti juuri mulle, joka rakastan uimista en nyt ehkä ihan yhtä paljon kuin Take Thatia mut melkeen.

Tämän päivän kuuma mehu- ja Finnrexin-tauoilla olen katsellut enimmäkseen livevideoita. Ja myös aika monta kertaa kesän Progress Live -kiertueen dvd-trailerin! Levy on jo preordeerattu Amazonista, ihanaa kun on jotain odotettavaa marraskuun lopussa keskellä synkintä alkutalvea! Tiedossa huokailun, kiljunnan ja tanssin täyteiset dvd- ja vinkkuiltamat - kunhan vain Kööpenhaminassa matkaseuranani olleet tytöt ovat siihen mennessä päässeet yli siitä pettymyksestä, että keikka peruttiin... huoh, sialusta siappaa vieläkin.

Mut mä näin ne silti. Ja jo tuo traileri välittää niin hyvin sen kaiken! Millainen meteli oli kun viimeisen sekunti-countdownin jälkeen herrat nousivat lavalle, miten Mark huolehti koko ajan yleisön laulatuksesta, miten Köpiksessäkin stadion räjähti kun Robbie lensi esiin, miten urpoinkaan urpo ei viimeistään TT:n livenä nähtyään voi enää kuvitella että tyypit olis työkseen vain naurettavan komeita vaan että kyllä ne on ihan oikeita muusikoita ja viihdyttäjiä, miten itku pääsi videon kohdassa 3:05. Never forget. :)

È il segno di un'estate che vorrei potesse non finire mai

2011-10-04T16:39:00.002+03:00

Kirjoitin viime perjantaina Facebook-statukseeni näin:

Parasta Roomassa tähän mennessä: koko ympäröivä ulkoilmamuseo, komeat pukumiehet vespojensa selässä, halpa mutta hyvä viini, hotellin takapihan kalat, valkosuklaajäätelö, seuralainen joka osaa tilata laskun italiaksi, Trasteveren sunnuntai-ilta, kirahvit, Fraschetteria Brunetti ja Mauro, se että Napoli on niin lähellä, se että yöllä tarkenee paljain säärin...

Nyt, kun olen ollut kotona puolitoista vuorokautta, voisin lisätä parhauslistaan vielä ainakin seuraavat:

uudet sandaalit (jos tarkkoja ollaan niin kahdet), viileä limoncello, ympärillä soljuva ihana italian kieli ja se kun huomasi että tosiaan ymmärrän ja osaan puhua sitä itsekin, salmiakkineliöidyt kumpuilevat mukulakivikadut, Pantheon sateella, se että sai syödä joka päivä ulkona hullun hyvin, heppu joka jaksoi pahimpina särkyhetkinä kärsivällisesti taluttaa mua mateluvauhtia eteenpäin.

Senpä vaan sanon, että kyllä matkustaminen on huomattavasti helpompaa silloin kun ei koko ajan satu... mutta sujui se näinkin. :)

Matka oli latteasti todettuna ihana. Ehdittiin viikossa nähdä, syödä ja juoda vaikka mitä - mutta vielä jäi niin monta nurkkaa nuuskimatta, että tekee mieli palata jonain päivänä takaisinkin.

Omat tuliaiseni olisin tosin voinut harkita vähän tarkemmin... Näin jälkikäteen tulee äkkiseltään mieleen muutama kivempikin matkamuisto kuin syysflunssa. Atshii, per favore!